Gorillaz: Humanz

Blur-solisti Damon Albarnin kuvitteellinen sarjakuvab�ndi palasi musiikkikartalle 2017, seitsem�n vuoden tauon j�lkeen. Blurin paluu, sooloalbumi Everyday Robots (joka ylsi my�s Mercury Music Prize -ehdokkaaksi), kehuttu oopperaprojekti Dr Dee, musikaali sek� lukuisat sivuprojektit lykk�siv�t Gorillaz-paluuta, kunnes aika oli viimein kyps�.

Gorillazin alkuper�isen� tarkoituksena tuskin oli lumota perheen aivan pienimpi� piirrettyjen hahmojen avulla, joten suurta ongelmaa ei fanien vanheneminen matkan varrella aiheuta. Konseptikin on suurin piirtein sama: valtava l�j� vierailijoita antamassa oman mausteensa elektronisesti v�rittyneiden studiokokeilujen p��lle (mainiot Busted And Blue, She�s My Collar ja bonuslevyn Circle of Friendz -loppun�yt�s olisivat toki sopineet Blur-albumille). Tosin Albarn itse vet�ytyy aiempaakin enemm�n taka-alalle. T�m� tuo levylle rehevyytt�, mutta samalla poistaa koko porukan lahjakkaimman taiteilijan eritt�in tunnistettavan ��nen suurimmasta osasta esityksi�.

Humanzia arvottaessa on syyt� ensin hahmottaa mik� se on. Puhtaana albumina sen k�sittely on kenties ep�reiluakin, mixtape menee jo l�hemm�s totuutta. El�m�� ei kannata tuhlata etsi�kseen t�m�n levykokonaisuuden ideasta suurta punaista lankaa. Sen sijaan suosittelen keskittym��n yksityiskohtiin. Siksi onkin merkillist�, miten kelvollisesti Humanz lopulta kantaa, sill� Peven Everettin t�hditt�m�� Strobelitea lukuun ottamatta hyvin harva esitys erottuu joukosta. Tai ainakaan edukseen, sill� kammottavasti autotunella pilattu Saturnz Barz, Momentz, Carnival ja raivostuttava Charger olisivat saaneet j��d� tekem�tt�.

Sumusaarten surkuhupaisan ja ylimielisen kieli-imperialismin mallioppilaana Humanz ei tietenk��n sis�ll� kansivihkotekstej�, joten v�itetyt poliittiset ja yhteiskunnalliset teemat viuhuvat ainakin minulta ohi korvien, tummaihoisten oikeuksien puolesta r�pp��mist� lukuun ottamatta. R&B ja hip hop ovat muutenkin kovasti l�sn�, vaihtoehtopopin j��dess� jopa alakynteen t�ss� taistelussa.

Humanz on oikeastaan aika oiva ajankuva. Sekalainen kappaleseurakunta on kuin oppikirjaesimerkki suoratoistopalvelun soittolistasta: v�lisoittoineen 20 suunnasta toiseen pomppivaa raitaa 49 minuuttiin kai t�ytt�� v�hint��nkin jonkinlaiset ADHD-kriteerit. Rauhattomuudessa on toki puolensa, kun Mavis Staples, Carly Simon ja kumppanit p��sev�t kaikki n�ytt�m��n osaamistaan. Jopa arkkivihollinen Noel Gallagher vierailee erinomaisessa We Got the Power -p��t�ksess�. Paljon on vett� virrannut Thamesissa, jotta t�m� tuli mahdolliseksi. Mutta onneksi tuli.