Kane Strang: Two Hearts and No Brain

Dead Oceans

Uusiseelantilainen Kane Strang äänitti ensimmäisen pitkäsoittonsa omassa makuuhuoneessaan, saaden aikaiseksi mykistävän laadukasta jälkeä. Nuoren herran Blue Cheese -albumi keräsikin kiitosta ja glooriaa halki maailman, joten odotukset jatkoa kohtaan ovat olleet huomattavat. Tällä kertaa Strangin takana on oikea bändi ja makuuhuoneen ovet on suljettu takana, uusien kipaleiden kaikuessa treenikämpän ahdistusta ja melankoliaa.

Two Hearts and No Brain onkin mitä puhtaimmin kitararock-levy, vieläpä vahvassa 90-luvun alun hengessä. Tai itse ainakin kuulen näissä tummasävyisissä numeroissa sitä samaa angstisuutta, joka sai mm. Pavementin ja Nirvanan nousemaan aikakautensa ikoneiksi. Summertime In Your Lounge voisi puolestaan olla jokin The Smashing Pumpkinsin alkukauden unohtunut helmi, josta on työstetty vain monotonisempi ja sopivalla tavalla fugazimaisempi lopputulos. Tarinoiden keskiössä on nuori mies, joka vielä etsii paikkaansa maailmassa ja perusteita kaikelle sille mitä pitäisi olla. Sekä yleensä ottaen tarkoitusta koko tällä sirkukselle, jota tapaamme kutsua elämäksi.

Esimerkiksi Not Quite pyörii periaatteessa iloisen kuuloisesti teemansa ja palastensa ympärillä, mutta teksti onkin sitten jotain muuta: ”I’m really not doing very well”, eikä tunnelin päässä oleva valo lupaa ainakaan helpotusta. My Smile is Extinct menee vielä pidemmälle, reippaan kitarakuvion pyöriessä weezermaisesti eteenpäin Strangin laulaessa: ”Kill me now / I want to die”. Eikä monikaan sitten Kurt Cobainin ole pystynyt vetämään tällaisia angstijäniksiä hatustaan vakuuttavasti, mistä kumarrus nuoren miehemme suuntaan. Onko Strang yksi tulevista jäteistä? Mahdollisesti…