Ilkka Arola: From the Depths of the Earth

Omakustanne

Musiikkimakuni on pohjimmiltaan rock, joten ensi alkuun koin olevani väärä henkilö arvioimaan Ilkka Arolan debyyttialbumia. Levyn saatteen mukaan mustan rytmimusiikin parista ponnistava mies on kerännyt viime vuodet vaikutteita mm. Lähi-Idän, Afrikan ja Aasian musiikkikulttuureista, eli tässä ollaan kaukana allekirjoittaneen perinteisestä mukavuusalueesta. Laitoin silti levyn soittimeen ja – yllätyin. Vieläpä iloisesti. Tämä ”uuden sukupolven trumpetisti” kun vakuutti minut jo ensikuuntelulla siitä, että albumiin kannattaa tutustua pidemmän kaavan kautta.

Avauksena soiva Qalandia on mitoiltaan massiivinen, mutta yli 11 minuutin mittaisessa järkäleessä on sellaista vastustamatonta idän vetoa, kuin mitä mm. Jim Jarmusch suosii monien elokuviensa ääniraidoilla. En väitä tietäväni arabimusiikin perimmäisistä saloista mitään, mutta ainakin Arolan levyllä idän ja lännen synteesi on rakenteiltaan ja tunnelmiltaan upeaa. Toinen vahva lenkki heti alusta saakka oli Shower of Rain, jonka melankolisessa kulussa on jotain lohduttavan pohjoista, vaikka raidan henki on samaan aikaan jotain tyystin muuta, jotain vapaampaa ja avarampaa.

Kaikki raidat ovat instrumentaaleja, mutta näitä helmiä kuunnellessa en ole osannut missään vaiheessa kaivata sanoja – ja olen soittanut levyä todella runsaasti. Toinen asia mihin en kyllästy on Aarolan trumpetti, vaikka en ennen tätä tiennyt edes neliventtiilisen quatertone-trumpetin olemassaolosta (tai sen eroista ns. tavalliseen trumpettiin), mutta uskon korviini ja niiden mukaan soitto on hivelevän kaunista, toisinaan vahvan väkevää ilman tarpeetonta voimaa, ja kaikin puolin ilahduttavaa.

From the Depths of the Earth on albumi jonka jokaisen raidan voisi kuvitella johonkin Jarmuschin, Kaurismäen tai vaikkapa Paul Thomas Andersonin elokuvaan. Ja miksipä ei myös Roy Anderssonin filmeihin, sillä Aarolan levyllä melankolia ja jokapäiväisen elämän ihmeet tuntuvat toistuvasti löytävän toisensa. Kaiken kruunaa vielä varsinaisen albumin päättävä Kapteeni Arola, jonka kaihoisassa äänimaisemassa sielua virvoittava sade koristaa kaiken kuin jossain film noir -klassikossa. Ja bonuksena kuullaan vielä Qalandian radio edit, joka sulkee ympyröistä ulommaisen täydellisesti.