Solbrud: Vemod

Vendetta Records / Indisciplinarian

Tanskanmaalla on taas jotain mätää, ja kööpenhaminalainen Solbrud, joka julkaisi esikoisalbuminsa viisi vuotta sitten, julistaa kaiken olevan pian ohi. Ainakin meidän ihmisten osalta, siis. Planeettamme tukehtuessa hitaasti ihmisten saastaan on lopun tultava, mutta sen ei tarvitse välttämättä olla loppu aivan kaikille meistä. Solbrudin näkemyksen mukaan palaamalla nöyränä takaisin luontoon, ja muuttumalla osaksi sitä, voimme pelastua – tai ainakin jatkaa olemassaoloa jollain tasolla.

Bändin kolmannella pitkäsoitolla on vain neljä raitaa, mutta kokonaismittaa Vemodille on kertynyt hieman päälle 50 minuuttia, lyhimmän siivun kestäessä karvan alle 9 minuuttia. Numerot ovat vakuuttavia ja massiivisia ovat myös surua uhkuvat äänivallit joita nelikko luo. Bändin black metal on soundeiltaan orgaanista ja pohjimmiltaan melodista, kitaroiden runtatessa mustan tuulen lailla teemojaan kuulijan otsalohkoon. Vokalisti hoitaa työnsä käreällä puolihuudolla, jonka laadukkuudesta voi olla montaa mieltä, voimakkaaksi ilmaisua ei ainakaan pääse kutsumaan vaan ennemminkin tuskaisaksi. Toisaalta, ”Vemod” tarkoittaa tanskankielessä surua, joten ehkä näin on paras.

Albumi on kaikessa ehdottomuudessaan jo siinä määrin oman tarinansa sisuksiin kääntynyt, että ulkopuolisuuden tunnetta on vaikea välttää möykkää kuunnellessa. Tämän lisäksi biiseistä ei jää juuri suurempia koukkuja tai tunnelmia mieleen, joten kaikesta julistuksesta huolimatta – tai sen takia – käsissä on lopulta suhteellisen keskinkertainen black kiekko, jonka biisit ovat vain poikkeuksellisen venytettyjä.