Julkaistu: 30.10.2003
Arvostelija: Jari Jokirinne
Sony
Jos 90-luvun brittibändien joukosta olisi valittava yksi ja ainoa, osoittaisi sormeni Sueden suuntaan. Suede teki loistavia pitkäsoittoja kolmin kappalein, mutta ennen kaikkea se oli pettämätön singlebändi. (Toivottavasti se laittaa minut vielä katumaan tuota äsken käyttämääni mennyttä aikamuotoa). Valitettava tosiseikka vain on, ettei Suede ole vuoden 1999 Head Music-singlejen She’s In Fashion ja Everything Will Flow jälkeen osunut napakymppiin. A New Morning oli eheä kokonaisuus, mutta Obsessionsin tai varsinkaan Positivityn takia sitä tuskin kukaan muistaa.
Bernard Butlerin aikakaudella (92-94) Suede oli paitsi brittilehdistön lemmikki, myös varsinainen musta lammas kotimaansa bändikartalla. Kun muut keskittyivät lähinnä tuijottelemaan kenkiinsä, oli Sueden glamhenkinen arroganttius jotain täysin normaalikaavoista poikkeavaa. Mustaan nahkaan pukeutuneiden dandyjen pokka kuitenkin piti, ja urbaaniin melankoliaan tukeutuneet sinkut upposivat niin yleisöön kuin kriitikoihinkin. Näin kävi aikanaan minullekin - Animal Nitrate, Metal Mickey, Stay Together ja We Are The Pigs ovat sydäntäni niin lähellä, että niiden objektiivinen arvioiminen nykypäivänä on mahdotonta.
Coming Up (1996) oli levy, jonka monet odottivat floppaavan, mutta josta tulikin Sueden uran suurin riemuvoitto. Jouset ja mahtipontisuus saivat jäädä taka-alalle, kun särmikkäät kitarasoundit ja kiivaampi tempo ottivat paikkansa eturivistä. Trash-single teki selvää jälkeä eurooppalaisilla listoilla ja tämän vanavedessä koko pitkäsoitto sai erittäin auliin vastaanoton. Suomessakin Trash kipusi singlelistan kärkeen syksyllä -96, joka teki Suedesta ainoan todellista sukseeta maassamme saavuttaneen brittipop-yhtyeen. Butlerin korvannut Richard Oakes osoitti Coming Upilla taitonsa biisinkirjoittajana, joskin kunnia tästä kuulunee vokalisti Brett Andersonille.
Head Music oli ensimmäinen epätasainen Suede-levy, mutta Singles-koosteella sen edustus on ensiluokkainen. Everything Will Flow’ssa kiteytyy Sueden loistokkuus neljään minuuttiin; kun Andersonin viiltävä ääni, täydellisyyttä hipova melodia ja ajaton tuotanto osuvat samaan pakettiin, on klassikko syntynyt. Harmi vain, että tämä uhkaa jäädä myös bändi viimeiseksi viiden tähden singleksi. Tätä luuloani tukevat kokoelmalle liitetyt uudet kappaleet, Attitude ja Love The Way You Love, jotka kyllä kuulostavat Suedelta, mutta eivät tunnu Suedelta. Sisäisiä värinöitä on siis turha odottaa. Pitää kuitenkin muistaa että Suede on ennenkin yllättänyt, juuri kun sitä on vähiten osattu odottaa – toivottavasti yllärit kallistuvat tälläkin kerralla positiiviseen suuntaan.
1990-luvun merkittävimpiin kitarapopyhtyeisiin kuuluva Suede teki vuonna 2013 onnistuneen paluun yli 10 vuoden levytystauon jälkeen.
Linkki:
suede.co.uk
(Päivitetty 14.11.2018)
Kommenttien keskiarvo:
Toivottavasti saamme kuulla edelleen Suedea, edes saman verran kuin Morrisseytä, muutaman kerran vuosikymmenessä.