Beach Fossils: Somersault

Bayonet

Oletteko koskaan pohtineet, mitä tapahtuu indie-pop bändeille, kun niistä kasvaa aikuisia yhtyeitä? Reittejä on varmasti monia, mutta Beach Fossilsin tapauksessa dream popin 00-lukulaiset pumpulit ja hattarat ovat aikuisuuden kynnyksellä kadonneet lähes tyystin. Kitaratkin ovat pehmentyneet, ja taustalle on ripoteltu, tai oikeastaan lastattu melko lailla, pehmeitä jousia. Ahh, tällä rannalla taitaa olla ikuinen lauantai-iltapäivä ja drinkkilasissa on aina juuri sopiva määrä juuri sopivaa juomaa.

Vuoden 2017 Beach Fossils on kolmannen pitkäsoittonsa perusteella erittäin tyytyväinen ja paikkansa löytänyt ryhmä. Rumpali Tommy Gardnerin muutettua Kiinaan jäljellä on enää trio, mutta yhtyehän on toisaalta aina ollut Dustin Payseurin ikioma leikkikenttä. Toki kolmikon muutkin jäsenet, Jack Smith ja Tommy Davidson, ovat olleet kirjoittamassa materiaalia ja ikuistamassa sitä studiossa, mutta Payseurin työpanos on – jälleen kerran – ylittämätön.

Somersaultin kohdalla avainsana on siis ”miellyttävä”. Levyn kappaleet kestävät keskimäärin kolmen minuutin verran, mitä nyt viiden minuutin hämmentävällä rajalla hilluva Be Nothing sotkee hieman kuvioita jälkilennomaisella utuilullaan. Toinen kaavoja rikkova raita on Rise, jolla vokaalit hoitaa Gavin ”Cities Aviv” Mays. Tämä juuri ja juuri puolentoista minuutin mittainen siivu on kuin intro, tai oudohko välisoitto keskellä albumia, saksofonien ja r’n’b -vibojen vallatessa varoittamatta tilaa. Onneksi heti perään kuullaan yksi pitkäsoiton vahvimmista linkeistä, Sugarin simppelin uneliaan popin huuhtoessa huolet jonnekin hiekkarantojen tuolle puolen. Ehdotonta eliittiä on myös nopeammin jolkutteleva Tangerine, jonka kertosäkeessä yksinkertainen mutta toimiva koukku vie kuulijaa armotta.

Beach Fossils on kolmannella albumillaan edennyt jo niin kauas esikoiskiekkonsa maailmasta, että bändi vaikuttaa jo tyystin eri joukolta. Eikä se ole välttämättä lainkaan paha asia, sillä kuten todettua 00-luku on jo historiaa.