Chastity Belt: I Used to Spend So Much Time Alone

Hardly Art

Ilmavuus on kitarapopissa osapuilleen aina hyvästä, etenkin jos yhtyeellä/artistilla on taipumusta vierailla lisäksi noisepopin puolella aitaa. Yhdysvaltalaisen kitarapoprock-yhtye Chastity Beltin tapauksessa ilmavuus on tosin saavuttanut jo sellaiset mitat, että vähemmälläkin tultaisiin toimeen. Mutta eihän sitä kermaakaan voi olla kermakakussa liikaa, vai voiko?

Vokalisti/kitaristi Julia Shapiron lakoninen lausunta on päällimmäinen asia, johon huomio kiinnittyy albumia kuunnellessa. Lievästi innokas, mutta useimmiten samaan aikaan hieman lannistuneen oloinen, lausunta voi olla joillekin vaikeahko pala nieltäväksi, mutta ainakin Shapiro pysyy tyylilleen uskollisena. Vahvempia sävyjä kankaalle tuo kitaristi Lydia Lund, jonka kudelmat on tosin miksattu äänikakussa tarpeettoman alas. Rytmiryhmästä rumpali Gretchen Grimm pääsee sentään mukavasti esille, etenkin kun neito ei tyydy lätkyttämään ainoastaan peruskomppeja, vaan täyttää taustaa sopivissa määrin kaikenlaisella jännällä. Nelikon täydentävä basisti Annie Truscott hallitsee myös tonttinsa, vaikka jääkin paikkojen jaossa takapenkille.

Vaivattoman helposti etenevä kiekko saa mukavasti nostetta heti alkumetreillä, kun toisena soiva Caught in a Lie liihottaa päiväperhon viehkeydellä sinne tänne. Veikeän käännöksen tarjoaa myös Stuck, jolla Grimm ja Shapiro vaihtavat paikkoja, ja sama temppu tehdään uudelleen bonus-raita Don’t Worryn kohdalla. Grimmin laulutyyli sopii mainiosti muun materiaalin mukaan ja neidon astetta vahvempi tulkinta tuo mukavasti ryhtiä menoon. Ja kun vaihtoja tehdään, pääsee myös kitaristi Lund laulamaan yhden rallin. Bonusten puolelle syystä tai toisesta karkotettu Bender kulkee myös niin mallikkaasti, että vokalistien työtaakkaa kannattaisi hyvinkin tasata tulevaisuudessa.

Chastity Belt on tipauttanut selvästi noisea pois reestään, mikä ei välttämättä ole positiivinen piirre. Albumi kulkee kyllä raiteillaan ilman pomppuja, mutta toisaalta olisi siellä seassa voinut olla edes pari pikku töyssyä, jos ei muuta niin väriä antamassa. Nyt kasassa on lähinnä jotain, josta tulee mieleen dream popin ja varhaisen Sonic Youthin yhdistelmä, josta rockin rosot on hiottu pois ja hattaran kevyt pop on noussut valta-asemaan.