Con Trane: Aikamatkustaja

Art Safari

Musiikin iloisessa genrelokerikossa on tätä nykyä jos jonkinlaisia paikkoja. Paikkoja joissa outo musiikki saa kukkia, ainutlaatuiset ja vallankumoukselliset ideat hohtavat ylimaallista valoaan, ja kaikki jo tehty tehdään kerran jälleen uudelleen hieman eri tavoin. Con Trane on positiivisella tavalla outoa materiaalia, enkä keksi kuin kutsua sitä vain ”joksikin muuksi”.

Sen verran Marko Syrjäläisen projekti on silti kytköksissä muuhun musiikkimaailmaan, että voin julistaa kaiken pohjana – ainakin jollain tasolla – olevan popin. Levyn kappaleet noudattavat löyhästi niitä sääntöjä ja tottumuksia, joita olemme tottuneet populaarimusiikissa kuulemaan, eli biiseillä on ensinnäkin alku ja loppu. Niiden välillä saattaa tapahtua paljon, mutta pohjimmiltaan kyse on kappaleista. Sellaiset termit kuin ”psykedeelinen” ja ”kokeellinen” nousevat helposti mieleen, kun Con Tranen salaisuuksia tutkii, eivätkä aina epämääräisen ”maailmanmusiikin” varjot tahdo nekään kadota.

Tummemmissa verhoissa liikkuva Mr. Schlagermann on kuin kamariorkesterin ja Einstürzende Neubautenin onnekas yhteentörmäys, jossa em. on jäänyt voitolle. 97 Ways of Misery voisi olla kurkistus americanan pimeälle puolelle ja Funeral ottaa mukaan idän mausteilla ryyditetyn bluesin. Mausteet ovat tosin polttanee alkuperäisen maun lähes kokonaan pois.

Loppuun on varattu vielä yksi pieni muutos, kun vajaan vartin ajaksi kieli vaihtuu englannista suomeksi. Samalla tyyli muuntuu jonnekin lähemmäs 70-luvun alun huuruista Pink Floydia, joka vasta etsi suuntaansa Syd Barrettin jälkeisessä maailmassa. En väitä että Con Trane hukkaisi näissä kohdin punaisen lankansa, mutta en myöskään väitä että se olisi lujasti hallussa Aikamatkustajan päättyessä hitaasti itseensä.