Bonnie Prince Billy: Best Troubador

Domino

Will Oldham on julkaissut Bonnie Prince Billy -nimellä jo melkoisen määrän kiekkoja tälläkin vuosikymmenellä. Loppuvuodesta 2014 ilmestyneen Singer´s Grave - A Sea Of Tongues -albumin jälkeen artistimme teki levyn verran yhteistyötä The Cairo Gangin kanssa. Viime vuonna markkinoille pyörähti soolokiekko Pond Scum ja nyt on jälleen uuden pitkäsoiton vuoro.

Entä miten on sen uudistumisen laita, saattaa joku tässä vaiheessa kysyä. No, moiselle ei ole tässä kaavassa tarvetta, eli Best Troubador on vain uusi levyllinen countryn, americanan, rootsin ja folkin laajahkolle risteysalueelle asettuvaa musiikkia. Erityisen paljon materiaalia kuullaan viime vuonna edesmenneeltä Merle Haggardilta, joka on ollut kynäilemässä kymmentä albumin kuudestatoista raidasta. Haggardin asema Oldhamin universumissa on ollut nähtävästi melko merkittävä, ja Haggardin näkemys koruttomasta countrystä on saattanut, ainakin tämän albumin perusteella, vaikuttaa Oldhamin ilmaisuun hyvinkin järisyttävästi.

Haggardin kappaleista etenkin vaimean hyytävä Roses in the Winter ja lähes rockiksi äityvä Haggard (Like I’ve Never Been Before) loistavat Oldhamin käsittelyssä aarteiden tavoin. I Always Get Lucky With You soi kauniina ja pidättyvänä, enkä voi kuin haaveilla siitä mitä Tom Waits saisikaan tällaisesta helmestä irti. Oldhaminkin näkemys toimii, mutta siinä on ehkä liian niukasti suoraa voimaa. Mielenkiintoinen, kenties outokin, on puolestaan Leonard, jonka folk solisee iloisena kuin vuoristopuro.

Kun toisten julkaisemaa musiikkia työstetään uudelleen, olisi siihen mielestäni löydettävä jokin tuore kulma tai idea. Best Troubador ei ole sellainen levy, sillä Oldham kumartaa Haggardille liikaa. En sano etteikö kumarrus olisi ansaittu, mutta nyt mainion artistin oma ääni sulautuu liikaa poismenneen ääneen.