Nighon: The Somme

Inverse

Pietarsaarelainen Nighon pyöräytti ensimmäisen albuminsa kolme vuotta sitten. Tuolloin bändin metalli oli jo raskasta, mutta nyt tankoihin on lisätty vielä reilusti lisää rautaa. Jakobstadilaiset julistavatkin soittavansa nyt sinfonista industrial metalia, eli joukon sihti on korkealla, mutta kuinka on itse ammusten laita?

Uudella albumillaan yhtye on ottanut teemakseen maailmansodat, vaikka tarinat taitavat lipsua hiukan uudempiinkin mittelöihin. Äänivallit rakentuvat asianmukaisen korkeiksi ja piikikkäiksi, mutta möreälle miesvokalisoinnille ja melodiselle naislaululle on ymmärretty jättää riittävästi tilaa, mistä pisteet bändille.

Vokaalien rinnalla möyryävät luonnollisesti kitarat, mutta vaikka yritys on kovaa, joukosta ei löydy niitä todellisia tapporiffejä. Muutamaan otteeseen tolpat kyllä kolisevat lupaavasti, mutta ainakin osa ongelmasta on liiallisessa massassa, sillä rytmiryhmä ja koneosasto nappaavat omat siivunsa jäljelle jäävästä avaruudesta. Vahvimmin Nighonin blitzkrieg toimii silloin kun yhtye lähestyy äärimetallin raakaa ristitulta, ja esimerkiksi Blow Them to Hell on kaikesta dimmuborgimaisuudestaan huolimatta (tai sen ansiosta) syvään iskevä siivu. Pinnat itselleen kaappaa myös albumia jo ennakkoon mainostanut The Dirge, jolla bändin eri ääripäät tuntuvat löytävän kerrankin toisensa.

Sota on helvettiä ja The Somme pystyy kyllä välittämään tuon ajatuksen, mutta pieni variointi ei olisi ollut pahitteeksi kaiken jyräyksen keskellä. Komeasti jylisevä Scharnhorst ja pelikirjaa uusiksi kirjoittava Tragédie antavat jo lupauksia, joten jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.