Julkaistu: 28.10.2003
Arvostelija: Mika Roth
Mighty Music
Tanskalainen Iniquity on 14 vuotta kestäneellä urallaan päässyt siihen pisteeseen, että on tullut aika katsoa taaksepäin ja koota jo kuljetulta taipaleelta niitä parhaita hetkiä kokoelman muotoon. Mukaan on kelpuutettu kymmenen aikaisemmin julkaistua death-tempaisua, ja arkistoja on hieman pengottu jotta myös jotain aikaisemmin kuulematonta räiskettä olisi tarjolla.
Levyn avaa kaksikko Revel In Cremation – Madman Of The Trade joka on aikaisemmin julkaistu ainoastaan harvinaisella Revel In Cremation seiskatuumaisella. Brutaalit kuolonriffit aloittavat välittömästi möyhennyksen, ja Mads Haarlövin matala mörinä tuntuu kumpuavan maan alta. Tuplabasaria saadaan oikein reiluja annoksia bändin ainoan alkuperäisjäsenen, Jesper Frostin hoitaessa kannujen perinpohjaista rankaisua. Perään kuullaan aikaisemmin julkaisematon, alkujaan Pestilencen rustaama Extreme Unction, joka menee jo melkoisesti grindin puolelle kenttää.
Seuraavaksi lähdetään matkaamaan yhtyeen virallisia julkaisuja käänteisessä järjestyksessä läpi. Vuoden 2001 pitkäsoitolta Grime mukaan on kelpuutettu kaksi raitaa, jotka osoittavat kiistatta yhtyeen soundin vain synkistyneen ja raaistuneen vuosien kuluessa. Mitään charmanttia harmaantumista on siis näiltä peikoilta turha odottaa. Kappaleista vahvempi esitys, The Bullet’s Breath intoutuu jopa thrasheilemaan paikoitellen, ja biisistä on levyllä myös livevideo. Kaksi vuotta aikaisemmin julkaistulta Five Across The Eyes lätyltä on napattu mukaan kolme runttausta. Soundit ovat näillä raidoilla runsaimmat ja laatu tasaisinta, suurimpana syynä on varmaankin studiovelho Jacob Hansenin osuus levyn äänityksissä. Heikoimmaksi FATE –sessioiden tuotokseksi osoittautuu Cocooned, joka ei alkujaan löytynyt kuin levyn digi-pack versiosta.
Harvey Keitelin Bad Lieutenantista napattu pätkä, jossa radio saa luodin sisuksiinsa johdattelee The Hidden Lore –miniltä poimittuun Desiderated Profligacyyn, joka kuulostaa aivan eri bändin tekeleeltä. Ja miksipäs ei kuulostaisi, sillä tämän ja Five Across The Eyesin välissä vaihtui koko miehistö rumpalia lukuunottamatta, nopeus on nyt alhaisempi ja toteutus huomattavasti doom-pitoiseimpi. Kahdesta biisistä jälkimmäisenä kuultava minin nimiraita on tarttuvampi, vaikkei mikään mestariteos olekaan. Ja jos The Hidden Lore oli doom-pitoinen, on debyyttilevy Seranadium jo täyttä tuomiota. Levyn ainoa edustaja, Encysted And Dormant on kuitenkin erittäin laadukas veto osoittaen, että bändiä olisi saattanut odottaa ura tässäkin genressä.
Harvinaisuudet saavat taas vuoronsa kun Diehard yhtiön kokoelmalle aikoinaan päätynyt Retorn doomataan eetteriin. Mukana väliosassa on oikein koskettimet, mutta ei hätää - ilmaisu pysyy silti väkivaltaisen tylynä. Miltei identtisessä maisemassa liikkuu vuoden 1991 promonauhalta löydetty Entangled, jolla koskettimet saavat vielä suuremman osuuden. Rupuisia halkovaja-soundeja esittelevä Torn on otettu nähtävästi kuriositeettina mukaan vuoden 1992 Entering Deception demolta. Yhtye on selvästi vielä osissaan, ja oma juttu on pahasti haussa – ”vain vannoutuneille faneille” -tavaraa. Retornin tapaan Diehardin kokoelmalla soinut Prophecy Of The Dying Watcher päättää levyn melkoisissa My Dying Bride sävyissä. Jos tämän jälkeen laittaa lätyn soimaan uudestaan alusta sitä ihan pelästyy bändin nykyistä death-rynkytystä.
Kokoelmat ovat usein monipiippuisia julkaisuja. Toisaalta on ymmärrettävää että levylle pitää - vaikka väkisin - saada jotain uutta, jotta julkaisu olisi mahdollisimman seksikäs, mutta ainakin Iniquityn tapauksessa lopputulos on vähintään kyseenalainen. Alun death ja lopun doom ovat jo niin kaukana toisistaan, että materiaali olisi kannattanut jakaa Impending Doomin kokoelman tapaan kahdelle levylle. Nyt kokonaisuus on hajanainen ja arkiston ’helmet’ saavat aivan liian suuren osan, etenkin kun varsinaisten levyjen kappaleet ovat järjestään niitä laadukkaampia.
