Kasipuol: Kasipuol

Make You Mine

Kun yhtyettä kuvataan äärimmäisen kovaksi livebändiksi, jonka keikoilla meno äityy performanssinomaiseksi, mieleen hiipii helposti epäilys. Miten on itse kappalemateriaalin laita, jos yhtye keskittyy lähinnä hyökkäämään soundivallinsa turvin kuulijoiden kimppuun?

Nähtävästi jostain Turun suunnalta kotoisin oleva Kasipuol omaa toden totta soundin, todellisen soundin josta sopii olla ylpeä, ja jonka varaan voi rakentaa jopa pitkäsoiton. Tämä ”The Sound” ei toista Phil Spectorin oppeja, eikä ole välttämättä kaikkein kaunein tai viehättävin soundi. Sen voimaa voi kuitenkin mitata helpoimmin richterin asteikolla, joten äänenpaineen määrästä asiat eivät jää ainakaan kiinni. Alkupuolen vyörytyksestä erottuu selvimmin When I Look At You I Want to Die, melodisen möyrinnän, muhevan bassolinjan ja silppuavan kitaran hakatessa noisen portteja ja post-punkin hämäriä käytäviä. Riemastuttava on myös reilun minuutin mittainen punkkaahaus, jonka nimi on suoranainen hirviö: Dave Grohl’s Sound City Soundboard. Joskus pelkällä asenteella voi päästä maaliin saakka, vaikka biisissä ei ole aineksia juuri kahta ideaa enempää. Aivan samaa ei voi sanoa Kirk’s Paradoxista, vaikka julistukselle tietysti on omanlaistaan tilausta.

Albumi seisahtuukin näissä kohdin tarpeettoman pitkäksi ajaksi, kun No Regrets (FYA) ei pääse kaikesta kolinasta ja räminästä huolimatta oikein mihinkään. Myös sinänsä mainioita elementtejä sisällään pitävä Sex Is Boring tuntuu hukkaavan suuntansa lupaavan alun jälkeen, ja viimeisen minuutin saattohoito on jo melko tarpeetonta venyttelyä – on biisi sitten vedetty kuinka livenä purkkiin tahansa. Arvioon saatu levy oli hieman vioittunut, eivätkä kaksi viimeistä raitaa eivät sitten olleet kuuntelukelpoisia, mutta onneksi kiekko löytyy Bandcampista ja sieltä kuullun perusteella päätöksenä kajahtava Rock God nostaa jälleen keulan kohti korkeuksia juuri sopivaan aikaan.

Soundi on kohdillaan ja melua riittää, kuten noisen lähellä viihtyvässä post-punk/indie/alternative rockissa pitääkin, mutta kappaleiden jalostamistyössä kolmikolla on vielä runsaasti petraamisen varaa. Ei siis ihan vielä Fellinin Otto e mezzon veroinen teos, mutta eiköhän se siitä.