Henry Spirit: Rust Is On It’s Way

Running Moose / Presence Records

Kun henki on vahva, niin mitä muuta enää tarvitaan? Meinaan blues rockin soitossa, siis.

Saatekirjeen kummatkin rivit eivät juuri paljoa kerro, mutta onhan tämä parhaimmillaan kieltämättä hyvinkin groovaavaa kitararockia, jonka blues on progella tuettua, sekä sillä karkeammalla rockilla karhennettua. Kitaristi/vokalisti/kiipparisti Petteri Seppä on erinomainen keppimies, ihan mukiinmenevä lontooksi laulaja, ja mitä niihin koskettimiin tulee, niin ne ovat onneksi suurimman osan ajasta tiukasti taustalla. Kokonaisuuden kannalta merkittävä panos tulee myös vierailija Timo Paukkoselta, jonka slide-kitaraa kuullaan peräti neljällä albumin yhdeksästä raidasta – eikä pieni lisäkään olisi ollut pahitteeksi. Kuusikielisten lisäksi kiekolla kuullaan tietysti muutakin, ja suurimman osan tuosta muusta on luonut basisti Ilpo Komulainen ja rumpali Marco Tissari, joka hoitaa myös perkussiopostin. Rytmiryhmän keinuvassa soitossa on toisinaan sellaista samaa miellyttävää upottavuutta kuin eräänkin Jethro Tullin mehevimmissä hetkissä, mikä ei ole ihan vähän sanottu.

Soittaa siis osataan ja savuisempikin blues rock taittuu kaikkine proge-kulmineen, mutta miten on itse pihvin, eli musiikin, laita?

Ei mikään typerryttävän hyvä. Ei, vaikka bändi osaa kierittää ja pyörittää rockin tuttuja murikoita välillä hyvinkin kekseliäästi. Biiseistä löytyy vahvoja vaiheita ja joitain todella loistavia ideoita, kuten vaikkapa Hi Ho Silver Let’s Gon välihuutelut kiemuroineen, tai nimibiisi Rust Is On It’s Wayn iloinen helkyntä, mutta kokonaisia, täysipainoisia kipaleita levyltä ei tahdo löytyä. Toinen ongelma on se, että joukossa on vain yksi alle viisiminuuttinen siivu, eikä jarrupoljinta vaivata välillä niin millään. Lopputulema on mielenkiintoinen annos blues rockin vapaampaa ja leppoisampaa laitaa, jossa sääntöjä ei juuri tunneta. Trio vetää materiaalinsa rakkaudella ja sydämellä, mutta ulkopuoliselle nämä bileet voivat jäädä etäisiksi kaikesta hohkasta huolimatta.