Ancara: Garden of Chains

Concorde Music Company

Ancara on bändi poikkeuksellisen pitkällä ja poukkoisella historialla, ulottuvathan ryhmän juuret aina vuoteen 1985 saakka. Viimeinen noissa esiasteissa soittanut muusikko tosin poistui bändin vahvuuksista pari vuotta sitten, kun kokoonpanoa pistettiin muutenkin uusiksi isolla vaihteella. Nykyisessä miehistössä ainoa 90-luvulta asti mukana ollut jäsen on vokalisti Sammy Salminen ja hänen lisäkseen vain toisen kitaran varresta löytyvä Juice Wahlsten on ollut mukana ennen vuotta 2015.

Kun otetaan huomioon että Garden of Chains on bändin ensimmäinen albumi kahdeksaan vuoteen, voi neljättä pitkäsoittoa pitää oikeutetusti uutena alkuna. Tosin uuden startin makuun tulee kummallinen sivujuonne, koska itse levyllä kuullaan vielä pitkälti vanhan kokoonpanon soittoa.

Tarina ei kerro miksi suuri luuta on lakaissut Ancaran talossa, mutta itse lopputuloksesta on mahdoton haistaa mitään sen kummempia konflikteja tai jännitteitä. Garden of Chains jyrää ensiluokkaisen alternative rock -kiekon tavoin, tarttuen hanakasti ja pursuen toinen toistaan mehukkaampia riffejä, melodioita ja koukkuja. Kun albumin yksitoista raitaa runtataan vielä hieman alle kolmen vartin mittaan, on kestokin melodiselle alternative/hard rock kiekolle täydellisyyttä hipova.

Mukaan on kudottu kokonaisuudessaan kaksi vuotta sitten ilmestynyt Wake Up EP, jonka kuusi raitaa kuullaan lähes alkuperäisessä järjestyksessä. Ennen näitä biisejä kuullaan uuden kokoonpanon ainoa äänitys, The End (Easier Than Love), joka onkin ensiluokkainen bileiden starttaaja. Kipaleen kevytmetallisessa avaruudessa goottirokkareiden kohtalokkuus ja jenkkibändien elämää suuremmat rakennelmat saatetaan yhteen tavalla, jonka myötä ryhmälle on helppo povata listamenestystä kauempanakin. EP:n biiseistä tarttuvinta laitaa edustavat alkumetreille sijoitetut Wake Up sekä Feeding the Fire, joista jälkimmäisen käynnistämiseen tuhraantuu tosin tarpeettoman paljon aikaa. Nimellään tulevaa ennustanut (?) Ending Mode osoittaa puolestaan, että kyllä siellä rokkarinkin rinnassa sykkii aito sydän.

Ancara on jo pitkään hallinnut tonttinsa ja vanhan kokoonpanon joutsenlaulu on kunnioitettava. Mihin tästä ja koska? Siinä pari hyvää kysymystä, rauta tuntuu olevan nyt kuuma ja uusien jäsenten myötä energioita pitäisi olla jaossa, joten ei muuta kuin eteenpäin.