Erki Pärnoja: Efterglow

Omakustanne

Virolainen Erki Pärnoja julkaisi esikois-EP:nsä viime vuoden joulukuussa, ja jo nyt on koittanut esikoisalbumin vuoro. Julkaisu-uran tahti on näin alussa ainakin melkoisen huima, kun ottaa huomioon vielä sen seikan, että levyillä ei ole ainuttakaan samaa biisiä.

Pärnojan musiikkia on vaikea sulloa minkään tietyn genren alle, sillä miehen elokuvamaiset äänimaisemat ja avarat ääniavaruudet eivät seuraa ns. normaalin poprockin sääntöjä. Paitsi silloin kun se sattuu artistille sopimaan. Levyn saatteessa musiikkia verrataan oivallisesti elokuvamaiseen näkemykseen kesän loppumisesta, ja raidoista voi tosiaan aistia väistyvän suven kaihoa ja melankoliaa. Näiden kappaleiden seurassa voikin tuntea, kuinka jälleen yksi pimeämpi vuosipuolisko on asettumassa eteen, vaikka kesä tuntuu vasta hädin tuskin päässeen alkuun. Tulkinnanvapautta helpottaa vielä se, että satunnaisia taustalauluja lukuun ottamatta albumi on täysin instrumentaalimusiikkia, eikä niitä harvoja vokaaleja edes tahdo huomata, kun mitään varsinaisia sanoja ei juuri käytetä. Vokaalit eivät nouse myöskään Mike Oldfieldin töiden tapaan eteen laulamaan silkkoja äänteitä, vaan pysyvät koskettimien kaltaisina taustatapetteina.

Pärnoja on selvästi kotonaan päästessään kitaran ääreen, ja herran kitaroinnista voi löytää joitain yhtymäkohtia em. Oldfieldiin. Se mitä jäin kaipaamaan on kielisoitinten ja rumpujen rohkeampi ja ennakkoluulottomampi yhteispeli, sekä koskettimien käyttö muunakin kuin tapettina. Tämä siksi, että albumi tahtoo lähteä toistamaan itseään ja ainakin parille raidalle olisi hyvin voinut pistää vaikka lauluakin pintaan, kun rakenteidensa puolesta biisit ovat jo niin lähellä perinteistä radiokelpoista poprock-kamaa. Etenkin Solid Dry Sean kaltaisilla ralleilla, kun olisi suhteellisen helppoa saavuttaa suurempikin yleisö.