J. Kill & Mr. Mule: Ruostuva maailma/Palava mieli

Omakustanne

Kun J. Kill & Mr. Mulen uusi levy kopsahti postilaatikkoon, olin syd�mest�ni ilahtunut, vaikka todellisuudessa en tarkalleen tiennyt mit� odottaa. Tiesin kuitenkin sen, ett� mit� Jere Kilpinen sitten onkaan luonut uusimmalle julkaisulleen, se on tutustumisen arvoista.

Viime joulukuinen haastattelu sai allekirjoittaneen kuuntelemaan artistin musiikkia uusin korvin; pohtimaan musiikin saloja, merkityksi�, mahdollisia tavoitteita ja vaikuttimia hieman uusista kulmista. Syksyll� julkaistu Lopun ajan kansan lauluja -kasetti oli psyko-folkin ja dark ambientin konstikas liitto, jonka kolhuissa ja naarmuissa saattoi aistia surun tihkuntaa. Uusi julkaisu ei ole emotionaalisesti yht� haavoittunut, mutta miksik��n helpoksi t�t�k��n matkaa on turha sanoa. Lopputulos liikkuu j�lleen ambientin ja folkin virrassa, mutta mit��n suoraa lajitunnistusta on mahdotonta � ja tarpeetonta � suorittaa.

Jos ajatellaan ett� nykyinen listamusiikki on verrattavissa nopeaan lounaaseen, joka on helppo nauttia ja vaivaton unohtaa, on t�m� musiikki vaimeassa ehdottomuudessaan tyystin toisenlainen kattaus. Se antaa paljon, mutta vaatii samaan aikaan rohkeutta ja uskallusta, sek� kyky� unohtaa suurimpaan osaan muuta musiikkia sopivat s��nn�t. Kahteen osaan jaettu Kyyn tie, ja etenkin sen j�lkimm�inen osa yli vartin mitassaan on toki melkoinen, mutta siltik��n levyll� ei ole varsinaista p��osaa. Seh�n olisi jo liian helppoa.

Kappaleet eiv�t erotu r�ike�sti toisistaan, vaan muodostavat yhdess�, juuri t�ss� j�rjestyksess� kuunneltuina, suurempia kuvioita. Mantramaisuus, tasainen virta, h�iritsevien tekij�iden hidas h�ivytys � levyh�n on sielunmaisemaltaan jopa tulkittavissa buddhalaiseksi, eik� se avaudu suinkaan kertaistumalta. Esimerkiksi Ruosteen huuto muuttaa persoonaansa kesken kaiken, kun romupihan h�ly��nten sekoitus asettuu pinkfloydmaiseen melodiajohtoiseen himmailuun. Toinen (omasta mielest�ni) huomioarvoinen raita on Varjojen maa, jonka rivit kylm��v�t selk�� ja l�mmitt�v�t rintaa.

�ja vaik maailman kauneus kuolee ja katoaa
sen verinen loiste ei himmene milloinkaan�

Ruostuva maailma/Palava mieli on melkoinen matka, arvaamaton ikuisuus ja omalla verkkaisuudellaan sitten lopulta samalla jotenkin lohduttava kokonaisuus. En v�it� ymm�rt�v�ni mit� kaikkea sanat tarkoittavat, tai mihin genrelooshiin t�t� lofistelymatkaa pit�isi edes tuputtaa. T�m� on ��nitaidetta, musiikkia jostain muualta, kimmahtelevia signaaleja jotka saavat The Holy Mountain -elokuvan kuvat nousemaan mieleen, eri aikakausien liukuessa sulassa sovussa toistensa p��lle.