Catie Fleming: Ladder of Life

Omakustanne

Suomalais-skotlantilaisen Catie Flemingin debyyttialbumi niputtaa yhteen neidon teinivuosina kirjoittamia kipaleita. Ja kun laulaja-lauluntekijän musiikki on vielä suoraa ja riisuttua folk-poppia, huomio kiinnittyy väistämättä teksteihin. Teiniongelmat ovat tietysti universaaleja, olemmehan kaikki olleet joskus nuoria, mutta oliko se elo noin vaikeaa silloin aikuisuuden kynnyksellä? Kai se sitten oli..

Yhdeksän kappaleen ja reilun puolen tunnin mittainen annos ilmavaa musiikkia on kiistatta mieltä kohottavaa, vaikka aiheet eivät aina niitä positiivisimpia olisikaan. Eipä sen puoleen, jopa Pessimistic on kaikessa kärsimättömyydessään liikuttava kokemus, eikä vähiten sen takia että riveissä käsitellään aiheita jotka eivät oikeastaan koskaan katoa. Kasvu on kivuliasta, ja jotkut meistä eivät lopeta sitä koskaan – onneksi. So We Can Be Together ja Blow Time Away kurottavat jopa Lennon/McCartney-pajalle saakka, vaikka kappaleiden sävellykset ja toteutukset eivät aivan tekstien tasolle ylläkään. Enkä kaipaa tässä nyt mitään Phil Spectorin Wall of Soundia, mutta pieni variointi olisi saattanut olla juuri se tarvittava piristysruiske. Blow Time Away itse asiassa avaakin jo lupaavasti soundillisia ovia ulkomaailmaan, mutta jää sitten roikkumaan oviaukkoon, kun pitäisi vain hypätä rohkeasti silmät kiinni eteenpäin.

Sävellysten puolesta terävimmät piikit on sijoitettu viisaasti alkuun, ja rennosti rullaava I’ll Never Give In saa folkahtavan popin auringon loistamaan lämpimän leppoisana. Early in the Morning pystyy puolestaan vangitsemaan nimensä veroisia hetkiä, vaikka laulua olisi voinut tuoda vielä entistäkin rohkeammin eteen ja valokeilaan. Ryhdikkäämpiä kehyksiä jäin taas kaipaamaan Addicted to Your Companyyn, joka tosin tarttui jo tässäkin muodossa hanakasti korvaan. Kiekon päättää Emma Salon kirjoittama Ladder of Life, joka teemoillaan sulkee nähtävästi useampiakin henkilökohtaisia ympyröitä.

Kaunista musiikkia, ja kun nämä olivat nuoren Flemingin tekemiä, niin mitäköhän vanhempi Catie enää saakaan aikaiseksi? Pöytälaatikko on nyt putsattu, tai ainakin tyhjempi, ja kuullun perusteella en voi kuin suositella kappaleiden tekemisen jatkamista. Ja kenties ensi kerralla bändin soitinarsenaaliakin voisi jo kasvattaa?