Skizma: 360RB

Omakustanne

Skizma (tai SkiZma, kuten yhtyeen nimi kuuluu nähtävästi kirjoittaa) tipahti allekirjoittaneen maailmaan melko tarkkaan vuosi sitten, kun bändin hankalahkosti nimetty EP päätyi käsiini. Modernia metallisoppaa moninaisin maustein keittelevä orkesteri on pyöräyttänyt kasaan kokonaisen pitkäsoiton genrepaaluja väistelevää äänimassaa, joka herättää mitä erilaisempia tuntoja pääkopassa. Hämmennys ei ole niistä edelleenkään vähäisin.

360RB on modernin, kimurantin ja rajoja rikkovan metallin juhlaa, se on selvää, mutta levy on myös selkeä kehitysaskel EP:n tehosekoitetusta metallisoosista kohti selkeämmin rajoittuvia elementtejä, jopa kokonaisuuksia. Siinä missä em. pikkukiekko sai pohtimaan miltä aineissa oleva Faith No More kuulostaisi, on uutukainen kuin Stam1nan Elokuution, nuoren Dillinger Escape Planin ja suoremman Meshuggahin yhteentörmäys. Eikä tämä ole mikään katastrofaalinen onnettomuus vaan ennemminkin mielenkiintoisia uusi partikkeleita synnyttänyt tapaus. En väitä että metallin Higgsin bosoni olisi nyt löydetty, mutta enemmän tässä positiivisia tuloksia on kuin negatiivisia. Palasia pelissä on tietysti paljon enemmänkin kuin mitä em. nimet edustavat, sillä melodisimmissa osissa voi kuulla vaikka The Fall of Troyn kaikuja, ja rullaavimmissa kohdin mikä tahansa livingcolourismi käy.

Toisin sanoen 360RB on mittavan kapasiteetin omaava sulatusuuni, jonka avulla SkiZma on saanut jo suurimman osan vaikutteista sulautumaan, mutta ei kaikkea. Tämä ei tietenkään ole mikään suunnaton ongelma, sillä kyseessä on vasta debyyttialbumi, eivätkä esikoispitkäsoitot juuri koskaan ole vielä suoranaisia mestariteoksia. SkiZman kurssi osoittaa selkeästi oikeaan ja persoonallisempaan suuntaan, nyt kun ryhmä vain oppisi joko karsimaan biisiensä rönsyjä, tai sitten selkeyttämään liialliseen kaoottisuuteen taipuvaisia äänimaisemiaan.