Liquid Wolf: Second Wind, Part 1

Samsara Records

Progehtavaa metallia jo toisen pitkäsoitollisen verran julkaissut Liquid Wolf on hieman normaalista poikkeava tapaus, niin musiikkinsa kuin kokoonpanonsakin puolesta. Ensinnäkin ryhmän musiikissa voi havaita yhtymäkohtia niin kokeellisen popin, jazzin kuin rockinkin saralle, bändin sekoitellessa ja maustaessa soppaansa muidenkin laarien annilla. Toisekseen orkesterin vahvuuksiin kuuluvat rytmiryhmän, kitaristin ja vokalistin lisäksi puhaltimista vastaava taituri, sekä mitä erilaisempia rytmisoittimia hallitseva perkussionisti. Ja tämä kaikki siis niiden kiippareiden päälle, joita soittavat niin kitaristi kuin vokalisti, eli arsenaalia kyllä riittää, mutta miten on sen käytön laita?

Second Wind, Part 1 on asianmukaisesti sovitettu kokonaisuus, mistä yhtye ansaitsee täydet tyylipisteet. Soittimia on (normaaliin genren bändiin verrattuna) suhteellisen runsaasti käytössä, mutta äänimaisema ei kärsi tukkoisuudesta ja tukahtumisesta, vaan on pääosin avara ja hengittävä. Tämä miellyttävyys ulottuu tosin jo niin pitkälle, että ainakin allekirjoittanut jäi kaipaamaan niitä massiivisempia hetkiä, tai jonkinlaisia puristuksia kaiken mukavuuden keskellä. Eikä sieltä spektrin toisestakaan päästä tunnu löytyvän oikein tilaa, sillä sähkökitara ja rummut ovat läsnä myös monissa hetkissä, joita niitä ei välttämättä tarvittaisi.

Tyylilaji siis hallitaan ja muoto osataan toistaa, mutta liiasta omaleimaisuudesta bändiä ei sittenkään pääse syyttämään/kiittämään. Rikkaan soitinpaletin uutuudenviehätyksen karistessa albumi osoittautuukin melko keskinkertaisen kappalemateriaalin nipuksi, joka on toteutettu turhan uskollisesti genren oppeja kunnioittaen. Onhan siellä jänniä ääniä, mutta voisi sitä mittavaa soitinjoukkoa nyt muuhunkin käyttää. Soittotaitoa piisaa vaikka kuinka ja biisikynäkin on mainiossa terässä, mutta miksi pysytellä niin uskollisesti toisten viitoittamalla polulla? Rohkeutta, todellista uranuurtamista ja haastamista – näitä kun löytyisi, niin johan irtoaisi, eikä jäätäisi vain ”ihan kiva” -tasolle.