Timo M�ntynen: Yht� juhlaa

Omakustanne

Onko t�ss� kolkossa maailmassa auringonpaisteista, huoletonta pop-rockia koskaan liikaa? Tai edes riitt�v�sti? Kitaristina suomalaisen pop-rockin suuressa kirjassa paremmin tunnettu Timo M�ntynen antaa auringon paistaa toisella sooloalbumillaan, jossa kielisoittimet viev�t ja kiipparit on j�tetty narikan puolelle. Pienen pojan, sek� nuoren, ja rakastuneen, miehen itsest��n l�yt�nyt konkari kertoo tarinoita, jotka yhdist�v�t meit� kaikkia. Eik� el�m� kolhi niin kovin edes niiss� vastoink�ymisiss�k��n.

M�ntynen on kahta poikkeusta lukuun ottamatta kirjoittanut levyn kaikki biisit, mink� lis�ksi mies on tuottanut, ��nitt�nyt, miksannut ja masteroinut levyn. Lukuisten kielisoitinten lis�ksi herra on my�s vastannut laulusta, huuliharpusta, kazoosta ja ohjelmoiduista rummuista. Eli taiteellinen vapaus on ainakin taattu, mutta miten on vision laita?

Yht� juhlaa on nostalgisten biisien joukko, jossa mennyt n�ytt�ytyy l�mpimiss� v�reiss�, rakkaus on aidon rehellist�, jopa naiivia, ja huominen on aina p�iv� t�ynn� uusia ihmeit�. Sinkkubiisin� jo vuosi sitten julkaistu Luomurakkautta kertoo tietysti jo nimell��n paljon, mutta omaan korvaani huomattavasti tehokkaammin niputettu Nukut vain villasukissa voisi olla se levyn iso biisi. Tai kenties niit� samoja melodisen mehukkaita paloja kierr�tt�v� Meea, joka tekstins� puolesta ujuttautuu rohkeasti l�hemm�s G�stan tekosia. Mik� on siis t�ss� yhteydess� vain ja ainoastaan hyv� asia. Jotain allekirjoittaneen sis�isest� pikkupojasta saavuttaa my�s Seikkailija, sill� aika moni meist� taisi lapsena uskoa � ainakin hiukan � Jules Vernen tarinoihin.

M�ntynen osaa luoda tarttuvia poppiksia ja rouheita rokkiksia, mutta pient� apua olisi kannattanut kenties ottaa my�s muilta. Biiseist� monet kun olisivat kaivanneet rahdun rohkeampia soitinvalintoja, sovituksia � yleisesti ottaen, lis�v�rej�. S�vellyksiss� on vetovoimaa ja teksteiss� sit� aitoa el�m�n makua, mutta jokin t�ss� j�� nyt puuttumaan.