Dirty Projectors: Dirty Projectors

Domino

Dirty Projectors on 15 vuoden ajan ollut yhdysvaltalaisen David Longstrethin henkilökohtainen projekti, elektroninen mellastuskenttä ja rajoista vapaa artisti-kollaasi. Bändi on siinä samalla kokenut lukuisia henkilöstönvaihdoksi, ja nyt on koittanut täydellisen uudelleenkäynnistyksen aika. Yhtyeen itsensä mukaan nimetyllä kahdeksannella pitkäsoitolla Longstreth on ainoa jäsen, koko muun porukan saatua kenkää sitten viiden vuoden takaisen Swing Lo Magellanin. Uudeksi yhteistyökumppaniksi on löytynyt mielenkiintoisen soolo-uran jo tähän mennessä luonut Tyondai Braxton, joka on auttanut kirjoittamaan viittä levyn yhdeksästä raidasta.

Dirty Projectors on ennenkin leikitellyt biisien rakenteiden kanssa ja hämmentänyt perinteisten kaavojen rakastajia, mutta nyt Longstreth vaikuttaa menneen sittenkin liian pitkälle. Dirty Projectors on haastava, kenties positiivisesta kulmasta katsottuna jopa §leikkisä kaikessa hassuudessaan, sitä en kiistä. Se myös stimuloi taatusti aivoja ja saa synapsit räiskymään, mutta mitä kaiken hälyn, avant-garden ja dadan takaa lopulta löytyy? Onko äänten ytimessä jokin suuri oivallus, ohikiitävä viisauden puuska – tai edes pari hyvää biisiä? Ei. Tämä levy ottaa mutta ei anna, se hälisee, pyörii ja touhuaa kovasti, mutta magiikka jää puuttumaan jonnekin vaatteiden vaihtojen, ja noin sadan päällekkäisen ääniraidan tuolle puolen. En ymmärrä tätä levyä, en näe sillä mitään tarkoitusta ja näin ollen jään täysin pimentoon.