The Botherers: The 1st Shards

Mielilevyt

Joskus eteen osuu niitä pienjulkaisuja, jotka karkottavat pilvet taivaalta. Ihan vaikka hurrikaani-luokan harmaat jättiläiset. Yksi tuollainen levy oli Sweat Shop Boysin Okay Then We Are The Sweat Shop Boys -EP, jonka arvioin noin vuosi sitten. Sittemmin omaan nimeensä kyllästynyt trio vaihtoi otsikkoa, mutta musiikki on edelleen rumpu-kitara-farfisa -kolmion tuottamaa garagen räimettä, poweristi poppeja koukkuja tietenkään unohtamatta.

The 1st Shards on, mikäli mahdollista, vielä äänekkäämpi, iloisesti räikeämpi, ja laidoiltaan kauemmas ulottuva kokonaisuus kuin edellä kehuttu EP. Albumin alkupuolella hyökätään hetkittäin kaikella soitinarsenaalin suomalla voimalla, jonka jälkeen nojaillaan enemmän taaksepäin ja fiilistellään. Pitkäksi introksi tulkittava Far Away from Home esittelee kuulijalle hienoisesti uudistuneen soundin, talon tavat, sekä käytössä olevat vempaimet, paljastamatta kuitenkaan näin varhaisessa vaiheessa vielä aivan kaikkea. Offensiivivaiheen käynnistää hiljalleen kasvava Mediocrity City, mutta vasta itsensä jo toisella kuuntelukerralla otsalohkoon ikuistava Cheap Gasoline osuu jonkin ytimeen. En ole vieläkään täysin varma siitä, mitä osui ja mihin, mutta kappale saa joka kerta aikaiseksi jotain, josta pidän kovasti. Reilusti kolmen pisteen takaa lähtee myös Bad Cops / Good Luck -heitto, joka suhahtaa sukkana renkaasta sisään – näinhän sitä garage/lo-fi/power -jotain pitääkin tehdä.

Codeine Blues on juuri oikeaan kohtaan osuva vedenjakaja albumin puolivälin jälkeen. Alun huiman vuoristoratakyydin tasaannuttua trio ottaa kovasti 22-Pistepirkkojen kuuloisen, melankolisen vaimean blues-hetken, ja muovaa siitä yli kuusi ja puoliminuuttisen väliaseman, jolta noustaan Dylanin kyytiin Cinnamon Starsin myötä. Kontrasti alun räimeeseen on melkoinen, mutta trio saa kuin saakin taikansa pitämään, vaikka kaasujalka painuu lähemmän permantoa vasta kiekon sulkevalla WWW-rallilla. Viitteet Roy Orbisonin omimpiin rakkausviisuihin ovat ilmeiset, vaikka trio hutkiikin urkua ja levotonta rytmiä partikkeleiden sekaan.

The 1st Shards on debyyttialbumina melkoinen repäisy, vaikka triolla olikin jo allaan onnistunut EP. Aluksi olin hieman epävarma pitkäsoiton tyylillisestä kirjosta, joka saattoi lämmitellessä tuntua jopa poukkoilulta, mutta soittokertojen karttuessa kuva selkeytyi nopeasti. Kiitoksen ansaitsee myös mm. tuotannosta bändin kanssa vastannut Pekka Tuomi, sillä tekniseltä puoleltaan The 1st Shards on juuri sopivan ulvova ja lo-fi.