Greg Graffin: Millport

Anti

Greg Graffin tultaneen aina tuntemaan parhaiten punkryhmä Bad Religionin vokalistina, vaikka harvakseltaan ilmestyvillä soololevyillään Graffin pyrkii ottamaan mahdollisimman paljon etäisyyttä emoyhtyeeseensä. Noin tyylillisesti nyt ainakin, sillä miehen voi saada pois Bad Religionista, mutta Bad Religionia ei saa niin vain pois miehestä. Soolokiekkoja ilmestyy noin vuosikymmenen välein, ja Millport on niistä kolmas.

Millportin kohdalla selkeimmät musiikkikartan koordinaatit ovat americana, country rock, folk, sekä joissain kohdin jopa roots. Ja nämä viitteet on nyt mainittu merkittävyysjärjestyksessä, sillä ensisijaisesti Millport on laveaa americanaa ilmavalla kitaralla ja kuivahkoilla soundeilla. Pienoisen yllätyksen tarjoaa vielä Time of Need, biisi kun on silkkaa saarnaavaa gospelia aameneineen ja taustakuoroineen kaikkineen. Länsi onkin albumin kappaleissa lavea, ja mitään ei suljeta suoralta kädeltä pois tai rajata ulos. Tuottajan pallille on istahtanut jälleen Bad Religionin Brett Gurewitz, kuten reilun vuosikymmenen takaisella Cold as the Clay -albumilla. Hieman toisenlaisilla sovituksilla ja punk rock -soundipakilla useampi siivu olisikin istunut vaivatta BR:n albumille, mutta niin ei käynyt, ja asia taitaa olla jopa hyvä juttu kaikille osapuolille. Tällä levyllä näet Graffin on selvästi onnellinen, tehdessään juuri sitä mitä haluaakin. Mainittakoon tässä yhteydessä myös se, että mukana albumilla on kolme Social Distortionin soittajaa, joten länsirannikon veteraani-punkkareilla näyttää olevan pehmeä kohta stetsonien ja preerioiden soundtrackin kohdalla.

Vaikka Millport ei suoranaisesti räjäytä country rockin pankkiholveja taivaan tuuliin, on albumin folkahtavassa ilmapiirissä ja välittömässä tunnelmassa jotain vastustamatonta. Lincoln’s Funeral Train ja Shotgun kannattaa nyt ainakin tarkistaa, jos vaikka Echo on the Hillin hilipati-himppaattelu saattaa liikaa ollakin.