Ibibio Sound Machine: Uyai

Merge

Tietämykseni afrikkalaisesta musiikista perustuu pitkälti niihin palasiin, jotka ovat ajelehtineet markkinavoimien avulla länsimaisille musiikkimarkkinoille. Yleensä tekijät tällaisen musiikin takaa ovat joko Afrikassa syntyneitä ja sieltä länteen siirtyneitä, tai länteen jo siirtyneiden emigranttien jälkeläisiä. Englannissa syntynyt ja äitinsä synnyinmaassa Nigeriassa kasvanut Eno Williams on Ibibio Sound Machinen ääni ja kasvot, kahden eri kulttuurin sulautuessa jälleen tuottoisasti toisiinsa.

Ryhmän kolme vuotta sitten julkaistu esikoisalbumi suhahti ilmestyessään allekirjoittaneen tutkaruudulta ohi, mutta tämän toisen pitkäsoiton perusteella pieni aikamatka musiikin merillä vuoteen 2014 on tarpeen. Uyai kun groovaa, keinuu ja viekoittelee siinä määrin, että jopa kankeahkot pohjoiset jalat hakevat tahtia, vaikka kylmä viima yrittää kuinka jähmettää liikkeen.

Ja puhuttaessa liikkeestä, se on muuten yksi avainsana Uyain luomassa kahdentoista kappaleen mittaisessa kokonaisuudessa. Nämä biisit näet pulppuavat, solisevat ja helisevät eteenpäin vallattoman elämänvoimaisina, eri aineksia, elementtejä ja painotuksia nopeasti vaihdellen, muunnellen ja jalostaen. Rytmiryhmä on tärkeässä asemassa, mutta tunnustusta on annettava myös tuikkien piirtävälle kitaralle, joka yhdessä elektronisen maisemoinnin kanssa sekoittaa Nigerian mystiset vedet Lontoon öisiin rantoihin. Williams siirtyy kielestä toiseen kuin huomaamatta, eikä sanojen täydellisellä ymmärtämisellä ole edes niin väliä itse tunteen välittyessä vahvana. Ja ne yli viisi miljoonaa jotka puhuvat ibibion kieltä äidinkielenään, voivat tietysti kertoa aina meille muille enemmän.

Elektroninen pop, moderni funk ja tuore jazz sulautuvat Ibibio Sound Machinen pajassa joksikin, jota voisi kutsua vaikka tulevaisuuden popiksi. Eikä edes rock ole kielletty hedelmä, kun yhtye ottaa kantaa mm. uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen.