Lusine: Sensorimotor

Ghostly

Lusine on sama asia kuin Jeff McIlwain, Teksasista lähtöisin oleva IDM-velho, joka on sittemmin löytänyt kotinsa Seattlesta. Alkujaan kirjoitusmuodossa L’usine julkaistu debyyttialbumi näki päivänvalon viime vuosituhannen loppumetreillä, minkä jälkeen McIlwain käytti muutaman vuoden Lusine ICL -nimeä, kunnes otsikko vakiintui nykyiseen muotoon.

Tämän saman matkan varrella McIlwainin luoma musiikki, tai äänitaide – miten vaan, on hiljalleen kehittynyt tekno/elektron alkupisteestä nykyiseen tilaan, jossa tarkoin kuvaavia termejä on jo kovin vaikea löytää. Kokeellinen elektroninen pop kun jakaa rajoja niin monen tyylisuunnan kanssa, että kuvaukset vaihtelevat rajusti jopa yhden ja saman raidan sisällä. Sensorimotorin kappaleet ovat tanssimusiikiksi hitaita, rahdun kraftwerkmaisia kudelmia, joissa tärkeintä on oikean tunnelman luominen. Vokaaleja kuullaan vain muutamalla raidalla taloudellisina annoksina ja niistä vastaavat artistin vaimo Sarah McIlwain, Vilja Larjosto sekä Benoît Pioulard. Eivätkä nämäkään siivut astu kovin näkyvästi esiin muusta massasta, vaan vahvistavat lähinnä yleistunnelmaa. Pioulardin kuulaan miellyttävä ilmaisu lienee se vahvin mauste, jota oltaisiin voitu kuulla enemmänkin kuin vain mainiosti rullaavalla Witness-raidalla.

Eteerisen down-tempon, kulmikkaamman ambientin ja kokeellisen popin lakeudet ovat suuret, eikä Lusine koe ongelmia niillä liikkumisessa. Sensorimotor on miellyttävä albumi, jopa siinä määrin, että itse jäin kaipaamaan rohkeampia kontrasteja, ravisteluja, haasteita.