Absoluuttinen Nollapiste: Seitsemäs sinetti

Johanna

Absoluuttinen nollapiste on lähes vuosikymmenen ajan ollut suomalaisen musiikkimedian lemmikki, mutta Seitsemäs sinetti on herättänyt hiljaisen konsensuksen sijaan jopa hetkittäistä eripuraa. Ja aivan aiheesta – levy on selkeä takapakki yhtyeen uralla. Olin jo viimevuotisen Nimi muutettu-teoksen jäljiltä palailemassa Absojen fanaattiseksi kannattajaksi, mutta nyt tunnen oloni lähinnä vedätetyksi.

Kun bändin back -katalogi on niin kovatasoinen kuin Absoluuttisella nollapisteellä, on kriteerit tottakai asettava tiukemmalle tasolle. Ja tässä vartailussa Sinetille käy huonosti. Se on ammattimaisen yhtyeen virheetön taidonnäyte, mutta siltä uupuu kaikki se leikkisyys ja kimuranttius mikä Absoista on tehnyt ainutlaatuisen yksikön. En haluaisi toitottaa kliseistä professionaali = tylsä -kaavaa, jos se ei olisi niin ilmiselvää. Onko Absojen levyistä tullut pelkkää suorituspotentiaalin esittelyä?

Seitsemännen sinetin kaksi ensimmäistä kappaletta ovat suht’ mitäänsanomattomia, joten on parempi hypätä suoraan kolmossiivuun Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat). Biisissä on harvinaisen veikeä riffi ja Tommi Liimatan jäljittelemättömään maailmaan urkkii aina mielellään. Seuraavana tarjoiltava Tyynyt kääntöpuoli on basisti Aake Otsalan tuotantoa. Otsalan aiemmat biisit ovat olleet aika puolivillaisia, joten on mukava huomata miehen kykyjen kehittyneen. Vaikka kertsin tunnelma liippaa liian läheltä Bowien Ashes To Ashesia, on sen paikka levyllä ansaittu. Tällä levyllä Absot sortuvat myös avantgarden suohon: Parta on taiteellista äänikollaasihölynpölyä, jonka ainoa miellyttävä seikka on sen kesto (1.42).

Täydelliseltä floppaamiselta levyn pelastaa sen jälkimmäinen puolisko. Jarrutan, Nummirock ja sinkkumaistiainen Mustaa ei ole ylittävät riman helposti, lähinnä Liimatan eloisuuden ja hyvien sovitusten ansiosta. Yhtään loistobiisiä ei Seitsemäs sinetti puolestaan tarjoa ja tämä on taatusti ensimmäinen kerta Absojen levytetyssä historiassa.