Julkaistu: 02.03.2017
Arvostelija: Mika Roth
earMusic
Logan Mader lunasti paikkansa metallin historiankirjoissa kuuluessaan Machine Headiin bändin seitsemän ensimmäisen vuoden ja kahden studioalbumin ajan. Eikä herran osakkeita ainakaan heikennä lyhyt vierailu Soulflyn vahvuuksissa 90-luvun lopulla, mutta sen jälkeen miehen jättämät jäljet ovat olleet huomattavasti pienempiä. Vajaa kaksi vuotta sitten Mader astui jälleen estradeille uuden bändin kanssa, jättäen tuottajatyönsä vähemmälle ja nyt on koittanut Once Humanin toisen albumin aika.
Bändi kieltämättä osaa luoda metallia joka on modernia, tai niin modernia kuin melodinen death metal armon vuonna 2017 nyt yleisesti ottaen on. Biisit runtataan ulos tuotantolinjalta nopeina, häijyinä ja terävinä iskuina. Vokalisti Lauren Hart on nainen paikallaan, eikä hänen raastavan möreästä ja ilkeästä ilmaisustaan, tai teksteistään, ole pahaa sanottavaa. Mutta itse musiikki… niin, Hartin, Maderin ja toisen kitaran varresta löytyvän Mx Karonin kirjoittamat kappaleet kuulostavat kautta linjan jo useampaan kertaan kuulluilta. Parhaimmillaan bändi pystyy kurottamaan Machine Headin ja Fear Factoryn heikompien vetäisyjen tasolle, mutta rinnalle nousemisesta on turha kuvitella.
Evolution hämääkin nimellään härskisti, sillä tämä ei ole eteenpäin puskemista, uuden luomista tai edes vanhan aineksen ansiokasta jalostamista. Tämä kun on lähinnä paikallaan polkemista ja muiden tekemisien kopioimista, ilman sen kummempaa kunnianhimoa. Satunnaiset proge-elementitkään eivät pelasta siltä huomiolta, että nyt on punainen lanka hukassa. ja pahasti.
Kitaristi Logan Maderin uusin bändi. Herrahan kuului Machine Headiin bändin seitsemän ensimmäisen vuoden ja kahden studioalbumin ajan. Minkä lisäksi hän on soittanut myös mm. Soulfly-yhtyeessä. Once Humanin musiikki liikkuu lähellä näiden yhtyeiden tuotantoa, kaartuen kuitenkin enemmän modernin death metalin suuntaan.
Linkki:
facebook.com/oncehuman
(Päivitetty 2.3.2017)