Eric Gales: Middle of the Road

Provogue

Ei ole luultavasti helppoa olla ihmelapsi, joka ei sitten lunastanutkaan niitä suunnattomia odotuksia, joita häneen nuoruuden päivinä asetettiin. Eric Galesista ei tullut uutta Jimi Hendrixiä, eikä hän mullistanut blues-rockin perustuksia, mutta yhtäkaikki mies jatkaa kelpo levyjen julkaisua. Middle of the Road onkin jo viidestoista pitkäsoitto, minkä lisäksi Gales on ollut vuosien saatossa mukana kymmenillä muilla julkaisuilla.

Middle of the Roadin kantava teema tuntuu olevan oman paikkansa hyväksyminen. Kertoja toteaa, että elämä on tuonut minut tähän pisteeseen, takanani saattaa olla jo pian enemmän päiviä kuin edessä, mutta se ei haittaa – olen onnellinen. Näin luettuna julistus saattaa vaikuttaa falskilta ja jopa huvittavalta, mutta Gales ei ole edelleenkään ihan kuka tahansa ja miehen kitara osaa yhä puhua tavoilla, joihin vain harvat pystyvät. Kuten blues-rock -kiekoilla on tapana, tyylikirjo ulottuu modernista blues/hard rockista autenttisempaan alku-bluesiin, vuosikymmenten ropistessa taulussa edestakaisin. Carry Yourself puhaltaa sielukasta soulia ja saa biisin kertakaikkiaan leijumaan eteenpäin, eikä Good Time voisi olla tätä paremmin nimetty. Gales on todella palannut takaisin ruotuun, soiton rullatessa ja kappaleiden virratessa vaivattoman tuntuisesti. Mielenkiintoinen liike on myös teini-ikäisen kitaravirtuoosi Christone ”Kingfish” Ingramin mukaan ottaminen, ja kyllähän ihmelapsen (ironiaa?) ryydittämä Help Yourself puskee kuten pitääkin.

Middle of the Road on mehevä bluesrock albumi, joka ei yritä olla mitään sen kummempaa – ja kasvaa juuri sen takia niin riemastuttavaksi kokemukseksi. Paria puolittaista hutia kun olisi tipahtanut pois, niin kasassa olisi ollut osapuilleen täydellinen paketti. Eikä nytkään enää kauas jäädä.