Ranka

Surut pois ja kukka rintaan on ensimmäinen Viikate-levy joka ei notkahtele. Aiemmilla tuotoksilla bändin kekseliäs resepti on jaksanut kannatella varassaan myös hieman heikompaa biisimateriaalia, mutta enää ei tähän ole tarvetta. Kaarle Viikatteen sävelkynä on selvästi parantanut juoksuaan ja samanaikaisesti bändi on studiossa saanut nappulat ojennukseen – petrausta on tapahtunut erityisesti Kaarlen lauluosastolla. Ei mies vielä mikään voimatenori ole, mutta nyt vokaalipuoli ei jää tippaakaan jyräävän kitaramaton alle.

Karmiini juhlasali käynnistää levyn uljaasti. Kappale on Viikatteen tähänastisen uran tyylikkäintä tavaraa, johon Simo Samulin hammond -työskentely ja Kaarlen twang/tremolo-kitara tuovat vielä lisää syvyyttä. Otteita syksystä on peruskauraa, toimien pelkkänä välipalana ennen Motörhead-suomennosta Rauta-airot. Iron Horse/Born To Lose on saanut maistaa Viikatetta varsin kunnioittavalla kädellä, mitään radikaaleja muutoksia Lemmy kumppaneineen ei joudu nielemään. Levyllä on toinenkin lainabiisi – puolalaiseen klassikkoon pohjautuva Helismaa -käännös Varjojen yö, joka on kevyintä Viikatetta ikinä. Kiistämättömän kaunista tulkintaa, mutta tämän olisi voinut suosiolla tuupata vaikka Agentseille.

Tiivis julkaisutahti (n. levy per vuosi) on antanut Viikatteesta kuvan varsin kärsimättömänä yhtyeenä. Tämä modernilta haiskahtava kiiruhtaminen on aina tuntunut Viikate -yhteyksissä hieman ihmeelliseltä, mutta näinhän ne tekivät jo ammoisella 60-luvullakin. Levyjä ulos solkenaan, ilman että taso juurikaan kärsii.