Mind Over Mirrors: Undying Color

Paradise of Bachelors

Mind Over Mirrors todella haastaa kuulijansa jo uusimman pitkäsoittonsa ensimmäisellä raidalla. Jonkinlaista psykedeelistä instrumentaali-folkkia luova ryhmä osuu aika tarkkaan puoliväliin sitä janaa, jonka toisessa päässä musiikkia voi pitää meditatiivisena äänihoitona, ja toisessa päässä kyse on vain ärsyttävästä, loppumattomasta jankkauksesta. Eivätkä korkealla sahaavat, hivenen viulumaisilta kuulostavat äänet ainakaan helpota ratkaisua biisin kellottaessa lähes seitsemän minuuttia.

Jaime Fennellyn ympärille rakentunut bändi on koko kuusivuotisen julkaisu-uransa ajan vältellyt ilmeisempiä ratkaisuja, eikä Undying Color muodosta tuossa jatkumossa poikkeusta. Analogisilla synilla, vanhoilla nauha-loopeilla ja intialaisilla polkuharmoneilla leikittelevä Fennelly antaakin itselleen rakkaiden asioiden tapahtua ilman minkäänlaisia rajoitteita, aitoja – tai selkeitä ideoita. Mies ei tosin osaa päättää olisiko uuden polven Kraftwerk, kuten Glossolaliac hieman vihjailee, vai kääntyisikö hän syvemmälle itään (turhan) massiivisen Gravity Waken kannoilla.

Parhaimmillaan albumi herättelee niitä samoja tuntoja joita Jozef Van Wissem ja SQÜRL kutittelivat täydellisyyttä hipovalla Only Lovers Left Alive -soundtrackilla, mutta Undying Color ei pysty kerääntymään keskustensa ympärille samalla tavoin, vaan hajoaa – ja katoaa – avaruuteen, jättäen riittämättömän olon. Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä enemmän, mutta liian paljon olennaista katosi sinne jonnekin pesuveden mukaan.