Strand of Oaks: Hard Love

Dead Oceans

Elämä on pelottava asia. Ja silti se on vain elettävä, tai ainakin jotenkuten kärsittävä, läpi. Näin tuntuu pohtivan yhdysvaltalainen indie/grunge/folk/pop -rokkari Timothy Showalter, jonka sisäisistä tuskista on syntynyt jo viides pitkäsoitto, jolla kaikki edellä mainitut rockin ilmenemismuodot sulautuvat enemmän ja vähemmän sopuisasti toisiinsa.

Hard Love on vaikeasti rakastettava tapaus, jos pieni sanaleikki sallitaan. Sen kirkkaimmat hetket saavat suorastaan typertymään Showalterin nerokkuudesta ja biisikynän huimasta terästä, mutta kiekolla on myös toinen puolensa, joka ei ole lainkaan yhtä imarteleva. Aloitetaan silti niistä hyvistä uutisista, joista Radio Kids on mahdollisesti ironisin, vapautunein ja näin myös helpoimmin lähestyttävä. Reipas biisi muistelee niitä menneitä päiviä, kun radiosta soi todella isoja ja loistokkaita biisejä, tiedättehän, niitä kappaleita joiden mukana kelpasi laulaa maisema raikuen. Kaipuu, kipu ja arjesta vieraantuminen ovat albumin halki kulkevia teemoja, jotka löytävät etenkin Salt Brothersin riveissä toisensa mitä ikimuistettavimmalla tavalla. Biisin suoraviivaiset ratkaisut ja tarkkaan punnittu soundipaletti rakentavat yhdessä jotain, joka ylittää kirkkaasti osien summan, ollen samalla ihastuttavan persoonallinen.

Ja puhuttaessa persoonallisuudesta päästäänkin Showalterin pahimpaan ongelmaan. Mies kun tietää mistä pitää ja ketä haluaisi lainata, mutta lainailu tehdään tarpeettoman suoraviivaisesti. Se raja joka erottaa kunnianosoitukset härskeistä ryöstöistä on tietysti vaikea hahmottaa, ja kukin meistä näkee asiat varmasti hieman omalla tavallaan, mutta allekirjoittaneen mielestä Showalter menee liian pitkälle. Oasis, The Verve ja Radiohead ovat kaikki mahtavia bändejä, joiden kappaleista löytyy paljon omaksuttavaa – napsivathan hekin edeltäjiltään – mutta hyvän maun rajoissa.

Toisaalla On the Hill ryöstää julkeasti U2:n kassakaapin, eikä demomaisella tavalla luonnosmainen Cry pysty välittämään tekstinsä tunteita. Biisi ei yksinkertaisesti ole valmis, eikä halvasti garagettava Quit It pääse senttiäkään pidemmälle puolivillaisella hortoilullaan. Mikäli Showalter on halunnut löytää rosoa raakuudesta olisi pihvi kannattanut edes käyttää hellalla, eikä tarjota sitä kylmänä klönttinä, joka on vain peitetty mausteisiin.

Lahjakkuutta on, visioita myös, eikä rohkeuttakaan tarvittaessa puutu, mutta kuinka Strand of Oaks voisi päästä irti kopiointivimmastaan? Kas siinäpä vasta pulma, jonka toivoisin ratkeavan hyvin pian.