Black Sites: In Monochrome

Mascot

Chicagon ympäristö on pitkään ollut lupaavaa maastoa kaikenlaiselle musiikille, jonka mehevistä mullista myös Trials ponnisti lähes vuosikymmenen ajan. Groovaavaa, modernia metallia takoneen yhtyeen hajottua sen kitaristikaksikko, sekä erityisesti vokalisti/kitaristi Mark Sugar, tunsi vetoa uusiin suuntiin. Pian Sugar löysi liittolaisekseen rumpali Chris Avgerinin, jonka vivahteikas 60-luvun suuria hard rock tähtiä muistuttava soitto oli merkittävä osa kaavaa. Sugarin uudet kappaleet muokkautuivat aiempia juuria kunnioittaviksi, miehen pohtiessa alkuperäisiä musiikillisia vaikuttimiaan, mutta nykyhetkeä ei ole suinkaan hylätty, vaikka siltoja historiaan onkin rakennettu.

In Monochrome on kieltämättä kunnianhimoinen yritys eri aikakausien yhdistämisessä. Sugar ei ole edes pyri tipauttamaan vanhaa thrash/groove metal viitaansa harteilta, mutta kuusariainesten yhdistely raskaaseen räiskeeseen ei ole aivan mutkatonta toimintaa. Toisinaan bändi kuulostaa vähemmän svengaavalta Volbeatilta, jonka kasvoilta on pesty turhat virneet pois. Magiikka toimii aina muutaman minuutin ajan, mutta kun biisien keskipituus painuu raskaasti päälle viiden minuutin, pääsee polttoaine loppumaan lähes jokaisella raidalla. Ja edes niissä lopuissa vedoissa puskuvoima ei tahdo pysyä vakioan maaliviivoille saakka. Hidastaessaan tempoa bändi kuulostaa vuorostaan post-grungen pauloihin kietoutuneelta joukolta, joka ei tiedä kumpaan suuntaan kääntyisi: metallin vai rockin poluille. Tuo risteyksessä seisominen tuo muassaan joitain napakoita ralleja, mutta jonkin sortin valinta olisi hyvä tehdä ennemmin tai myöhemmin – tai sitten käytettyä palettia pitäisi avata rohkeammin, vaikka sinne 60- ja 70-lukujen suuntaan.

Kaikesta kritiikistä huolimatta Black Sites on luonut albumin, jota voi pitää mielenkiintoisena päänavauksena. In Monochrome taltioikin mainiosti bändin käymiskauden ja kehityksen tähän pisteeseen, mutta vasta seuraava albumi tulee punnitsemaan nelikon veren todellisen voiman.