Molly Burch: Please Be Mine

Captured Tracksa

Musiikkia kuunnellessa tulee helposti kuviteltua ne paikat/tilat, joissa minäkin biisi soisi. Jotkut bändit ja artistit on helppo nähdä esiintymässä suurilla areenoilla, toiset taas puistojen helpommin lähestyttävillä lavoilla, ja jotkin taas pienten, intiimien klubien hämyssä. Molly Burchin rakkauden riipomat kipaleet kuuluvat kiistatta viimeksi mainittuihin paikkoihin. Näitä raastetun sydämen numeroita tulkitaan vain puolittaisessa valossa, yleisön istuessa mielellään paikoillaan ja kaiken huomion keskittyessä laulajattaren pienimpiinkin eleisiin. Tai näin esiintyminen asettuu ainakin allekirjoittaneen aatosten kankailla.

Mutta takaisin todellisuuteen: tylsiä genre-kylttejä maahan lyödessä niistä tärkein on eittämättä pop. Tämä on pop-musiikkia 60-lukulaisessa hengessä, jossa keveys ja suru voidaan uittaa yhteen iloisten melodioiden ja lievästi muovisten taustojen avulla. Tämä on myös singer-songwriter materiaalia, joka elää ja hengittää kertojansa kautta, sillä Burchin tarinat tahtovat olla kovin, kovin, kovin henkilökohtaisia. Rakkaus onkin vaikeaa, eikä tunteiden peilitalosta näytä löytyvän tietä ulos, mutta juuri tästä polttoaineesta Fool saa voimansa ja Wrong For Youn lempi saavat kiehtovat kiemuransa. Niin kuin sitä pakotietä murheesta nyt ensinnäkään kaivattaisiin, sillä riutumisessa on oma vetovoimansa, vai kuinka?

Burch saattaa antaa äänensä kääntyä lähes huokaukseksi kääntyessään seuraavan lauseen puoleen, jolloin syntyy intiimi tunnelma – tämä savuisessa pienessä klubissa esiintyvä nainen laulaa juuri sinulle, ja vain sinulle. Tässä taikakuplassa, joka pullahtaa todeksi useampaan otteeseen levyn aikana, universumi kapenee muutaman metrin mittaiseksi, eikä millään muulla ole enää väliä. Ja muistutetaan tähän väliin, että kyseessä on vasta esikoisalbuminsa julkaiseva artisti. Huh-huh.