Jesca Hoop: Memories Are Now

Sub Pop

Memoris Are Now on yhdysvaltalaisen Jesca Hoopin neljäs sooloalbumi, jota kuunnellessa mieleeni nousi yksi kysymys yli muiden: miksi en ole kuullut Hoopista aiemmin? Neidon musiikki kun on sanalla sanoen loistavaa. Entistä oudommaksi tietämättömyyteni neidon tekemisistä muuttuu, kun ottaa huomioon että häneen uraansa on avustanut eräskin Tom Waits.

Vajaa kymmenen vuotta sitten julkaistu Kismet-esikoisalbumi käynnisti Hoopin uran jossain folkin, popin ja rockin välimaastossa, ja sinne sijoittuu myös tämä uusin pitkäsoitto, jonka yhdeksän raitaa tosin kolistelevat rohkeasti rajoja. Useammat kappaleet rämisevät elon romupihoilla kuin mestari Waits konsanaan, mutta Hoopin ote on hellempi, lämpimämpi ja inhimillisempi. Kappaleiden ydin löytyy aina melodioista ja jopa rämistellessään rohkeimmin hänen käsittelemät aiheet ovat usein ns. normaalin elämän ympäristöön sijoittuvia. Songs of Old on kuin jokin outo kehtolaulu, josta kasvaa henkevä julistus, jota ei paina kuitenkaan saarnaamisen lasti. Animal Kingdom Chaotic kertoo hilpein kääntein kuinka monet asiat ovat pielessä, mutta niistä voi puhua myös innostavasti, mielikuvituksellisesti sekä älyllisellä tavalla haastavasti. Simon Says muistelee puolestaan maailmaa ennen nettiä, pohtien voiko moista enää edes muistaa, kun lähes kaikki jo pyörii verkon ympärillä ja verkossa.

Yhteiskunnallisten ongelmien lisäksi mukana on tietysti myös henkilökohtaisempia tarinoita. Upean ahdistavasti, sellaisella nickcavemaisella tavalla siis, etenevä The Lost Sky on valioyksilö kun puhutaan siitä, kuinka paljon voi tehdä mahdollisimman vähällä. Kolisevampi Cut Connection laajentaa henkilökohtaisen kaipuun yli rajojen kasvavaksi sumentaen linjoja rakkauden ja elämän välillä, kun taas Pegasi helkkyy kuin folk-Bowien kanssa tunnelmoiva Paul Simon.

Memories Are Now laukkaa modernin folkin laitumilla niin villisti, että loikat popin, rockin, gospelin ja protestilaulujen puolelle tapahtuvat nopeudella jonka silmä/korva ehtii vaivoin rekisteröimään. Alkuun levy vaikutti suorastaan hajanaiselta koosteelta, mutta kuinka ollakaan: kaikki asettuu lopulta kohdilleen – jopa kaihoaan mystisesti itkevä päätöskappale The Coming. Nyt on pakko tutustua myös Hoopin muuhun tuotantoon, sillä tässä saattaa jo olla yksi vuoden järisyttävimmistä kiekoista.