Elmo Karjalainen: Age of Heroes

Omakustanne

Kitaristien tekemät soololevyt ovat vaarallista kenttää satunnaiselle musiikinkuuntelijalle. Siinä missä instrumentin saloihin palavasti rakastuneet taiturit voivat löytää näistä mammuttitautiin taipuvaisista teoksista vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen, saattaa tartuntapinnan löytäminen tuottaa monille muille vaikeuksia. Vaarat kasvavat vain entisestään, kun tunteikas, bluesin sukuinen fiilistely jää taakse ja edessä avautuvat teknisen hard rockin ja piinaavan tiluliluttelun tasangot. Ja kuinka ollakaan, Elmo Karjalaisen tuore sooloalbumi on juurikin tuota teknisyyttä tihkuvaa, sooloja pursuavaa ja progressiiviseksikin laskettavaa hard rockailua.

Herra Karjalainen, joka vaikuttaa yhtyeissä Kilpi, Conquest, Seagrave ja Helena &B Kalevi, hallitsee kiistatta instrumenttinsa. Levyn seitsemäntoista raitaa kellottavat huimat 73 minuuttia ja rapiat, joten kiekkoa ei pääse syyttämään ainakaan alimittaisuudesta. Biisikatraassa Karjalainen syleilee niin huippunopeaa rockausta, tunteikkaampaa ja rauhallisempaa fiilistelyä, kuin kyseenalaista huumoriakin. En varsinaisesti ole ”humoristisia” puhepätkiä vastaan, mutta nämä lyhyet Borat kohtaa Monty Pythonin -jutut eivät kutittele ainakaan allekirjoittaneen nauruhermoja – kenties hassuttelua olisi pitänyt viedä rohkeammin eteenpäin, tai sitten koko kulma olisi kannattanut miettiä vielä kerran uudestaan. Tai saatan tietysti olla vain huumorintajuton. Huoh, eteenpäin.

Age of Heroes on niin moneen suuntaan vilistävä äänten valtameri, että mistään suoranaisesta kokonaisuudesta on turha puhua. Näin myös mielipiteet itse materiaalista vaihtelevat melkoisesti, sillä en varsinaisesti lankea polvilleni kerta toisensa jälkeen ihastuksesta – mutta en toisaalta myöskään erityisemmin kammo kiekkoa. Sillä on vahvat puolensa, joista etenkin iisimpi Chikken Noodul ja hevimmin metallin aitoja kolisteleva Age of Heroes ja samaa aihetta deeppurplemmin puristeleva Falling for Falafels jäävät mieleen vahvoina hetkinä. Hieman omasta mielentilasta on kiinni jaksavatko How Less Can Be Moren kaltaiset hypernopeat ja nuottirunsaat pikataipaleet iskeä aivan samalla tavalla, mutta harvemmin ne ainakaan kylmäksi jättävät. Kunpa annos olisi vain ollut pienempi ja edes parin lisä-suvantovaiheen rytmittämä, niin sitä saattaisi jaksaa paremmin. Haastava, joskus rasittava, mutta myös toisinaan iloisesti yllättävä.