Jerry Kannu & Lentopetroolit: Kehä III

Vandango Levyt

Valmistautukaa täpärään ylilentoon, sillä Vantaan lahja suomenkieliselle boogieactionrockille, on saanut valmiiksi kolmannen pitkäsoittonsa. Ryhmän reilun neljän vuoden takainen Vantaanjoen mutaa -debyyttialbumi esitteli räväkkää ja hyväntuulista rockia Popeda/Lemmenpyssyt -akselilla latovan yhtyeen, joka ei kompastellut edes suorasukaisissa sanoituksissaan. Vuoden 2014 Kiertoradalla jäi kuitenkin aiempaa vahvempine blues-vivahteineen hieman etäisemmäksi vedoksi, joten mikä mahtaa olla tilanne armonvuonna 2017? Ovatko otsarypyt syventyneet, vai otetaanko entistä leveämpää haara-asentoa?

Kehä III kiertää taas boogierockin laajemmalla kaarrolla, mutta todetaan se heti alkuun: Jerry Kannu & Lentopetroolit ovat taas ottaneet rockin lähelle sydämiään, ja kannut ovat suorastaan tulessa useammalla näistä neljästätoista raidasta. Avaukseksi sijoitettu Tortillat portilla ei vielä napsahda kuten toivoa voisi, mutta nimensä veroinen Hyvä boogie on jo albumin ensimmäinen – vaan ei viimeinen – täysosuma. Musiikin kemialliset kaavat pitävät yhä sisällään boogien, rockin ja bluesin juonteita, sekä vähemmissä määrin rockabillyn ja jopa iskelmän palasia, mutta seossuhteet ovat laadukkaimmissa kerosiineissa juurikin kohdillaan. Sun täytyy tuntea se takoo viestinsä hakaten otsaan ja Jerrykannut soi kuin Vantaalle muuttanut, nuoruutensa voimissa uhoava Backyard Babies, eli rock on todella kivistä, kun bändi sille päälle äityy.

Billyn tiksitys värittää puolestaan joitain kipaleita ja esimerkiksi Miss Vantaa saa pohtimaan, miltä D.A.D. kuulostaisi, jos Esa Pulliainen johtaisi tanskalaisia pitkin Vantaan Route 66:sta – eli kehä kolmosta. Ja tämä on siis vain hyvä asia. Nähtävästi krapulasta kertova 2 minuuttia maailmanlopusta on puolestaan yksi ikimuistettavimmista darra-biiseistä, enkä voi olla viehtymättä kerta toisensa jälkeen pisteliään franzferdnandmaisesta Beibi rullaa -rallista, vaikka periaatteessa renkutuksessa ei ole mitään uutta. Mutta siinähän Vantaan urhojen voima perustuukin: rockin klisheet ja tutuimmat temput kun vatkataan Vantaajoen vesissä uuteen uskoon siinä määrin, että lopputulos on raikkaan erilaista ja ryhmän itsensä kuuloista. Ja se jos mikä on rockissa vaikea temppu.

En osaa vieläkään sanoa, pistääkö Kehä III esikoista paremmaksi, sillä kummallakin kiekolla on myös hieman löysää mukana. Mutta kun edes pohdin paremmuusjärjestystä, voi bändin laskea onnistuneen uusimmassa iskussaan, sillä niin esikoinen kuin tuorekin rieska ovat pääosin täyttä asiaa. Rock on!