Sirja & Konfuusio: Mielen sensuuri

Omakustanne

Sirja & Konfuusio väläytti jo potentiaaliaan syksyllä 2015, kun yhtyeen esikoissinkku hämmensi vesiä popin ja rockin rajoilla. Sirja Puurtisen ympärille kasvanut yhtye osasi samaan aikaan koukuttaa ja työntää pois iholtaan, tehden sen vielä mystisen viekoittelevasti. Kahden kappaleen annoksesta on nyt siirrytty albumimittaan, joten ydinkysymys kuuluu: jaksaako persoonallinen taidepop ja mutkikas rock pitää jännitteen yllä koko matkan?

Avaus on lupaava, sillä hitaasti käynnistyvä ja hiljalleen itseään kiertävä Tyhjä totuus on kuin astuisi johonkin The Doorsin kadonneeseen teokseen sieltä huuruisemmalta aikakaudelta. Matka minimalistisesta maalailusta taivaat räjäyttävään äänikliimaksiin on temppu jota bändi käyttääkin sitten varioiden halki kiekon, niin isommassa kuin pienemmässä mittakaavassa. Mikro- ja makrokosmosten ymmärtäminen onkin yhtyeen vahvin ässä, sillä harvoin kappalemateriaalia osataan hyödyntää näin musertavalla prosentilla jo esikoisalbumilla. Mielen sensuuri haastaakin kuulijansa tavalla, joka samalla sulkee osan ovista, sillä vaikka bändin pop-rock on parhaimmillaan upeaa, on se samalla kaiken huomion vaativaa. Ja se onkin melkoinen pyyntö näinä malttamattomuuden aikoina.

Kaiken tummuuden keskeltä pompahtava Kehyksissä eksyksissä hurmaa raikkaudellaan, ja jo em. sinkulla ylistetty kehuttu Elämäsi eteinen toimii huomattavasti paremmin albumimitassa. Päälle seitsenminuuttiseksi progerock-eepokseksi kasvava Hiljainen paluu saa puolestaan hiljenemään arvaamattoman kauniilla kulullaan, eivätkä edes lopun korkeimmatkaan sfäärit kaada venettä. Näiden valioyksilöiden takanakaan ei ole hiljaista, sillä mm turhankin tiivistetty ja loureedmaisesti pakkomielteenomainen Pääni on vankila avaa jälleen uusia ovia, juuri kun kaikki tuntuu jo läpikäydyltä.

Mielen sensuuri kasvaa ja kehittyy ajan myötä, mutta Puurtista sekä koko yhtyettä tuntuu vaivaavan tarpeettoman kova näyttämisen tarve. Vähemmälläkin olisin toki uskonut ryhmän verrattomuuden, ja nyt albumille on lastattu jo niin paljon painoa, ettei se tahdo oikein kestää sitä itsekään. Eli alun kysymykseen vastatakseni: matka on upea, mutta kertaistumalla hieman liian mittava.