The Mutants: Voodoo Blues

Ranch

Instrumentaalihulluutta Suomesta, kuten kotimaan kovimpien liveorkesterien joukkoon lukeutuvan, Kouvolasta ja Helsingistä lähtöisin olevan The Mutantsin omilla kotisivuilla kävijälle kerrotaan. Garagepohjilta vuonna 1998 mutantteina aloitelleen ryhmän jäsenten historiaan lukeutuu sellaisia varhaisempia kokoonpanoja kuin Isebel’s Pain, Sweetheart ja Bomber, kaikki Helsingin undergroundkuvioihin lukeutuvia. Linkkejä moniin suuntiin. Vuoteen 2000 asti yhtye paahtoi melko puhtaasti autotalli-instrumentaalia, mutta meininki muuttui enemmän omaleimaisempaan groovaukseen saksofonin ja perkussioiden tultua kuvaan mukaan. Eli viimeiset kolme vuotta on saksofonin groovet tööttäykset leimanneet mutanttikuusikon rämeistä rokkia.

Afro-garage-mambo. Näillä sanoillahan tuota paahtoa on monien muiden muassa kuvailtu. Desibelissäkin arvioituja mainioita vinyyliseiskoja tähän asti tuottaneen bändin kuulijankunnan toivoisi ja odottaisi kasvavan, kun tuore Voodoo Blues pyörähtelee itsellänikin ceedee –muodossa. Mitä uutta pitkäsoitolla sitten on verrattuna sinkkuihin? No ensinnäkin, pitkäsoitto tuntuu oleva melko pitkälti rennosti mutta tosissaan tehty tuotos, kun taas sinkuilla meiningissä on välillä riekkunut hersyvääkin huumori-iloittelua. Enkä siis tällä tarkoita, että vakavammassa menossa olisi jotain huonoa tai että huumori olisi kuollut, päinvastoin. Pitkäsoitto on ennen kaikkea tiukka paketti omaleimaista rock-pohjaista paahtoa niin delta-, funk-, kuin lattarimausteillakin, perkussioilla ja fonilla on jopa johtava rooli soundissa. Ei toki pidä unohtaa myöskään Abnormalin urkuja. Perusasiathan rockmusiikin Ryhmä-X:llä on kunnossa, rytmiryhmä rockaa kuin se kuuluisa hirvi! Kuulemastani mutanttimatskusta Voodoo Blues on myös ehkä hiotuinta ja grooveinta. Rokkihan on tanssimusiikkia ja The Mutants siihen tarkoitukseen parhainta rokkia. Ja vaikka monia kovia liveorkestereita tuntuu olevan vaikea saada groovaamaan kybällä kiekkomuotoon pakattuna, onnistuu Voodoo Blues tässäkin tavoitteessa, jos nyt ei aivan täydellisesti, niin silti kiitettävällä arvosanalla.

Kun puhutaan instrumentaalirockista, ei kuulijan suosiota voida tavoitella iskevillä kertosäehoilotuksilla eikä koskettavilla sanoituksilla. Vain pieniä puheajatuksia ja rokkihuutoja. Jamittelujen nivoutuessa toinen toisensa perään tekeekin mieli puhua Voodoo Bluesista enemmän kokonaisuutena, vaikka toki vaikkapa High Ride tiukalla wahwahilla ja Jack Europan fonisooloilla sekä nimibiisi Voodoo Blues rämeblueseineen Don Hesuksen pakanallisilla rummutteluilla vakuuttavat ihan erillisinä kappaleinakin. Myös Stampede Caravanin villiintynyt karjanajo rokkihuudoilla, rumpusooloilla ja supertarttuvalla I just want to be with you - tyylisellä sävelkierrolla vetäisee maton alta kuin paraskin virkaintoinen ulosottomies. Vaikka kappaleet siis toimivat myös yksittäisinä slipareina kotisoitossa, on mutanttien veljeskunta ennen kaikkea livebändi. Suosittelen siis kaikille kunnon bailurokin ystäville kuusikon keikkoja, hyvällä säkällä saatte kokea yhtä jumalallista menoa kuin allekirjoittanut Hellsinki Heatissä toukokuussa. Ja näille keikoille valmistautuminenhan käy parhaiten vaikkapa juuri Voodoo Bluesin tahdeissa.