Jaakko Laitinen & Väärä Raha: Näennäinen

Jaakko Laitinen & Väärä raha on orkesteri, jonka jokainen jäsen on korvaamaton. Yhtyeen on paljon helpompi kuvitella esiintyvän vajaamiehisenä (tai extramuusikon kera) kuin tuurausapua käyttäen. Niin hienosti jokainen soittaja hoitaa oman tonttinsa. Tai tarkennanpa: niin hienosti jokainen hoitaa jokaisen tonttia, sillä roolit ja valokeilan sokaisema muusikko vaihtelevat laulun sisälläkin. Suomeksi: railakas soundi kulkee kuin kiskoilla.

Tämä (sekä hillittömän hyvä livekunto) selittää myös sitä, että Väärää rahaa on viety Skandinavian lisäksi useasti myös esimerkiksi Baltiaan, Saksaan, Venäjälle, Turkkiin ja Makedoniaan. Näennäinen-albumin julkaisukeikallakin oli ranskalaismiehiä, jotka päättivät laittaa rahansa keikkalippuun sen jälkeen kun kuulivat tätä heille täysin tuntematonta ja suomeksi laulavaa bändiä soundcheckissä.

Ja mikä parasta, neljäs albumi vie yhtyeen jälleen lähemmäs livekeikkojen hurmosta myös levymuodossa. Tästä on kiittäminen myös vierailijoita, jotka tuovat soittoon sitä lihasta, jota studioversiot ovat toisinaan jääneet kaipaamaan. Kun materiaalikin on parantunut edeltäjästään (Lapland-Balkan, 2014), ollaan epäilemättä huippujulkaisun äärellä. Balkan-musiikin, slaavikaihon ja Suomi-iskelmän lisäksi nyt matkustetaan myös Turkkiin, Kreikkaan ja Lähi-itään. Näennäinen onkin hämmästyttävän ajaton albumi, olematta silti tarpeettoman retro.

Toki mukana on ikivanhaa lainamateriaalia: yksinkertaisen nerokas korvamato Kännissä ja pilvessä on kreikkalaisen rebetikomuusikko Anestis Deliaksen sävellys 1900-luvun alkupuolelta, ja albumin riemukkaasti aloittava Valheet ja kahleet lainaa traditionaalisia säveliä Venäjältä ja Ukrainasta. Muualta poimitut sävelet sijoittuvat bändin neljän säveltäjän omiin tuotoksiin saumattomasti. Haikea Mustikan ja polveilevasti rytkyttävä Naamioleikki ovat dna:ltaan kaukana Suomesta.

Näennäinen kurottaa psykedeelistä levynkanttaan myöten myös maanpinnan ulkopuolisiin sfääreihin. Rakkautta tutkitaan kosmologisesta näkökulmasta ja nimikappale suorastaan laajentaa tajuntaa: näen/näin/en ennen nähnytkään. Laitinen saisi muutenkin hiljalleen saada tunnustusta myös teksteistään. Albumin useisiin huippuihin kuuluva Iku-Turso kuljettaa muutamalla rivillä lajimme syntyhistoriasta aamuyön grillijonoihin: Poseidon ja äyriäiset/saman elintilan jakoi/trilobiitit, nilviäiset/opin geeneihimme takoi/Sinapissa pikkutakki/kravatissa roiskeet veren/taiston syy vain yksi nakki/laulaa aallot alkumeren.