Panzerchrist: Room Service

Mighty Music

Levy-yhtiön ylläpitämillä Panzerchristin sivuilla bändiä kutsutaan vaatimattomasti ”Tanskan väkivaltaisimmaksi yhtyeeksi”, ja eipä tuo väite aivan tuulesta temmattu ole. Lyijyn kuumaa ja rujon brutaalia metallia maisemaan räiskivä ryhmä, on tällä neljännellä pitkäsoitollaan kovassa vedossa. Vaikka raskaassa toteutuksessa on kuultavissa vihjeitä grindin ja blackin suunnasta, osuvin genre lienee silti death metal.

Tomorrow avaa levyn etäisillä kirkonkellojen ja tulitaistelun äänillä, joiden sekaan tarjotaan jopa haljuja kaikuja gregoriaanista laulua (!) Minuutin kohdalla käsijarru päästetään varoittamatta irti ja apokalyptinen sinfonia saa levittäytyä koko komeudessaan ruudinkatkuiselle taistelukentälle. Bo Summerin erittäin alhaalta muriseva englanninkielinen laulu, yhdistettynä nopeaan ja raskaaseen soittoon räjäyttää nopeasti reitin läpi epäilysten panssariesteiden ja kritiikki-miinakenttien metalliseen sydämeeni. Ja kun puhun nopeasta soitosta, myös tarkoitan sitä – onhan rumpali Reno Killerichin mitattu iskeneen pedaalia yli 800 kertaa minuutissa. Repikääpä siitä. Frederik O’Carrollin ilkeät kitarasoolot ansaitsevat myös erikoismaininnan, ja miehen työskentely yhdessä rytmikitaristi Rasmus Henriksenin, kuten muunkin yhtyeen kanssa, on saumatonta suurillakin nopeuksilla. Mikä tärkeintä soitto ei puuroudu nopeimmissakaan kohdissa, ja kappaleet todella erottuvat yksilöiksi - vastoin kuin niin monilla muilla alan yhtyeillä.

Vaikka tällä kertaa ei aivan äärimmäisiin huippunopeuksiin ylletäkään on meno silti vinhaa, muutaman puolinopean raidan luodessa sitä aina tarpeellista monipuolisuutta. Kaikki kymmenen raitaa ovat vahvoja, idearikkaita runttauksia täytemateriaalin loistaessa ilahduttavasti poissaolollaan. Hyvästä kasasta kappaleita nostan muiden ylle erittäin raskaasti raahustavan At The Graven, jonka lopun feidaus on kyllä hieman halpa ratkaisu. Rahdun vaille viisiminuuttinen Metal Church ja jopa koskettimia sisältävä päätösraita Evil kuuluvat myös ehdottomasti eliittijoukkoihin, jotka voi heittää milloin vain tuleen.

Alussa rumpuja takonut, nyttemmin basson varteen siirtynyt yhtyeen perustaja Michael Enevoldsen on luotsannut bändinsä vajaan kymmenen vuoden aikana läpi lukuisten miehistönvaihdosten. Nyt tuo työ kantaa todellista hedelmää, sillä Panzerchrist on valmiiksi hiottu kuolonkone jonka soisi murtautuvan yleisempäänkin tietoisuuteen. Tämä kiekko löytänee ystäviä sieltä missä Tanskan itänaapurista ponnistavat raskaammat kuolonretkueet ovat arvossaan, sekä tietysti jokaisesta joka pitää kuumana, raskaana ja nopeana tarjoillusta tasokkaasta metallista.