Foxygen: Hang

Jagjaguwar

Kalifornian ruosteisilta kukkuloilta kotoisin oleva Foxygen on julkaissut ihailtavalla tahdilla uutta musiikkia jo useamman vuoden ajan. 10-luvulla duo onkin putkauttanut markkinoille kokonaiset neljä albumia, EP:n sekä yhdeksän sinkkua, hektisimmän piikin osuessa vuosiin 2012-2014. Viime vuonna bändi kutkutteli jo markkinoita kahdella sinkulla, kun America ja Follow the Leader muistuttelivat suurta yleisöä ryhmän olemassaolosta, ja nyt on sitten sen neljännen täyspitkän vuoro. Tosin albumi on vain reilu 32 minuuttia pitkä, joten ilmassa on lievää vedätyksen tuntua.

Ja kuinka ollakaan, Foxygen on myös tunnistanut omat syntinsä, ja kaksikko tuntuu nyt tekevän pilaa jopa itsestään. Tai näin tämän pompöösin rock-oopperan kaltaisen voisi ainakin tulkita. Duo kun liikkuu uutukaisellaan jossain Lou Reedin klassikoksi luokiteltavan Berlinin ja David Bowien samaisen saksalaisen kaupungin mukaan nimetyn trilogian linjoilla. Otetaan keitokseen mukaan vielä muutama kapallinen Broadwayn turpeaa loistoa ja (oikeasti rumalla tavalla) makaaberiksi äityvää teatraalisuutta, niin jo alkaa täyttämään. Silataan koko hoito vielä Elton Johnin kimaltelevalla stadion-rockilla ja Roger Watersin jäyhimmillä biiseillä, jotka eivät aikoinaan kelvanneet The Wallin täytteeksi, ja kyllä – nyt olemme lähellä Hang-levyä.

Pidän lähes kaikesta edellä mainitusta, mutta kun tuo kaikki tungetaan yhteen vuokaan ja ylikypsennetään, niin johan on kasassa omanlaisensa ateria. Voi luonnollisesti olla, että Foxygen tekee vain harmitonta pilaa kaikesta, mutta nyt pilkka osuu ensinnä omaan nilkkaan – tai sitten kaksikko on vain menettänyt yhteyden planeetan pintaan. Olipa tämä kivulias pettymys.