CMX: Cloaca Maxima III

Arvoisa lukijani. Jurnuttaako sinuakin, kun levyarvion punainen lanka katoaa arvioitsijan löyhkäisiin egoöyskeisiin? Suo anteeksi, sillä tällä kertaa pienellä itsetehostuksella on syynsä. Jotta voisit laittaa tämän tekstin perspektiiviin, minun on nimittäin kerrottava sinulle jotain levyhyllystäni: sieltä löytyy tasan kahta metalliksi tai metallivaikutteiseksi laskemaani yhtyettä: System of a Down ja CMX. Se kertonee jotakin CMX-arvostuksestani, vaikka diskografiani onkin yhtyeen osalta raskaasti puutteellinen.

Mutta onneksi on erittäin toimiviin kokoelma-albumikonsepteihin lukeutuvat Cloaca Maximat. Nuo kolmen levyn raskaat-hiljaiset-harvinaiset-jaottelulla kootut CMX-välitilinpäätökset ovat yltäneet jo kolmanteen osaansa. Cloaca Maxima III niputtaa yhteen eteläsuomalaistuneen torniolaisbändin tekemiset vuodesta 2005 tähän päivään. Mukana on peräti seitsemän uutta kappaletta, sillä aiemmin julkaistuja harvinaisuuksia on digiaikana vähemmän kun singlejen b-puolet ovat hiipuneet käsitteinä unholaan.

Cloaca Maxima III piirtää mielenkiintoisen kuvan ajanjaksosta. On tietysti selvää, että levyille kootut “parhaat” tuskin kenenkään mielestä ovat absoluuttisesti CMX-yhtyeen parhaimmistoa 2005-2016. Orkesterin kokoelmajärkäleille onkin löydettävissä kaksi varsin toisistaan poikkeavaa syytä: 1) johdatella satunnaisia kuulijoita yhtyeen musiikin pariin helposti lähestyttävien lauluvalintojen avulla, tarjoamalla samalla pilkahdus bändin monipuolisuudesta ja 2) tarjota faneille harvinaisuuksia. Lisäksi mukana on kiinnostavat paksut kansilehdet, joilla A.W. Yrjänä kertoo jokaisesta laulusta lyhyesti. Tämä kaikki kertoo yhtyeen panostuksesta ja paneutumisesta näihin koontijulkaisuihin.

Harvinaisuuksista pitää huolen kokoelman kolmoslevy, joka tälläkin kertaa on se kiinnostavin. CMX versioi Antti Tuiskua ja Popedaa, lyö pöytään yhden hyytävimmistä lauluistaan (Seitsentahokkaalta ulos jätetty Supersäie) ja hämmentää muillakin kovatasoisilla ylijäämäbiiseillään (Mesmerian ulkopuolelle pulpahtaneet upea Suuri pyramidi ja väkevä Myrskynkosija). Ironista sinänsä, että näitä lauluja ei tässä yhteydessä kuultaisi, jos ne olisivat aikoinaan päätyneet albumeille. Noh, kyllähän kokoelman ensimmäiselle levylle on mahtunut koukeroisemmasta päästä myös Pedot ja Pretoriaanikyborgit sekä pari muutakin Talvikuningas-eepoksen raitaa. Teräs ja Valoa nopeammat koneet ovat niin ikään onneksi mukana tunnelmoivalla kakkoslevyllä.

Vaikka ajanjakso ei kuulu yhtyeen uran parhaimpiin, 39 raitaa musiikkia edustavat silti harvinaisen kovaa tasoa. Uudet ja ennenjulkaisemattomat laulut kertovat, että CMX on hyvässä luomisvireessä - ja mikä tärkeintä: viisikymppisten ukkojen soitto kuulostaa innostuneelta, jopa poikamaiselta. Ei liene ihan sattumaa, että kolmituntisen kavalkadin päättää Talvikuningas-teoksesta ylijäänyt hulvaton Mekaanisten lintujen puisto.