Sami Jokinen: Occult Folk

Aumega Project

Monissa tulissa musiikillisia romurautojaan hehkuttava Sami Jokinen oli viimeksi esillä Desibelin sivuilla, kun herran muodostama RI:SA kiteytti oleellisen 90-luvun industrial rockin kokeellisemmasta puolesta. Tällä kertaa aikakytkin on asetettu 60- ja 70-luvuille, folkin ja länsimaiseen tapaan luotujen itämaisten mausteiden rikastaessa musiikkia. Mutta onko tämä nyt ainoastaan vastine jollekin Kula Shakerille, vai mistä Occult Folkilla on pohjimmiltaan kyse?

Santur ja sitar soivat perinteisempien bändisoitinten rinnalla, mutta Jokinen ei luo musiikkiaan kuin The Beatles Norwegian Woodinsa, vaan lähenee enemmänkin The Doorsin The Endiä, edeten tosin tuonkin lopun taakse, vielä huomattavasti syvempiin – tai ainakin sameampiin – vesiin. Jumalasta alkava ja kysymykseen päättyvä levy viskoo teksteillään vain runsaampia harsoja silmien eteen, vaikka Ecstasy (Occult Folk) vihjaakin kaiken olevan vain jonkin syvemmän, salaisemman ja pyhemmän etsintää. Klisheisesti todettuna, tärkeintä ei ole päätepiste vaan matka sinne. Ja tämän toteamuksen avulla Jokinen pystyy luotaamaan okkultistista folkkiaan garagen, noisen, krautrockin ja avant-garden heijastuksilla. Toisinaan lopputulos on mykistävän upeaa, jopa kaunista, toisinaan taas juututaan dronen räminään ja korviahuumaavaan äänivalliin, joka uhkaa muuttua itsetarkoitukselliseksi meluksi.

Jokinen haluaa ymmärtää ja oppia, ja Occult Folk on saatteen perusteella miehen ensimmäinen yritys tällaisen musiikin saralla. En täysin ymmärrä mitä albumilla on tavoiteltu, tai miksi noiseen ei ole tehty selvempää pesäeroa, mutta ehkä se on se okkultistinen puoli, jota jokainen tulkitsee tavallaan.