Makho: Dim

Omakustanne

Makho on sama asia kuin Marko Immonen, joka on tälle soolodebyytilleen kasannut sekä sähköisen rämärockbändin, että ilmavampaa folk-rockia soittavan ryhmän. Kummallakin kokoonpanolla on ikuistettu kuusi raitaa, jotka on sitten limitetty toisiinsa ja näin lopputulos on ainakin erilainen. Kunnianhimon puutteesta maestroa on siis vaikea syyttää, mutta vaikka idea tällaisesta kahden maailman yhteentörmäyttämisestä voi vaikuttaa hullunrohkealta, niin Dim nousee kuin nouseekin lopulta hienoisesti osastensa summaa suuremmaksi teokseksi.

Levyn sähköistä puolta (Elettrico) edustava Fire Fire on täydellisyyttä hipova bileiden käynnistäjä, jonka thehivesmainen kaahaus pistää veren kohisemaan korvissa ja hien nousemaan otsalle. Ja mitä tehdä kun on päästy action-rock -kumpareen päälle? No sieltä lasketellaan alas tietysti folkahtavaa puolta (Acustico) edustavan One of the Kindin avulla. Immosen finglish kolisee vaimeamman taustan edessä rahdun kovemmin, mutta mitäpä tuosta, kun kappale on kauniin ja rumankauniin väliin sijoittuva ihmetys. Seuraavaksi onkin sitten taas sähköisen annoksen vuoro, kun kornisti nimetty (ja tekstitetty) Rock Star iskee mikkitelineen seinästä läpi, ja tällä vuorottelulla pusketaan albumin loppuun saakka.

Makhon rohkea yhdistely on tuottanut kaksi EP:llistä vaihtelevantasoista musiikkia, mutta en ole aivan vakuuttunut puoliskojen sulauttamisesta yhdeksi albumiksi. Banjon helke kun ei oikein istu hellacoptersmaisen kitaroinnin kylkeen, ainakaan juuri nyt. Acustico-puoliskon helmiä ovat rohkeammin kantaaottava A Side of the Dime, sekä miellyttäviä Led Zeppelin -viboja luova The Biggest Lie. Rämisevämmän laidan maukkaimpia lohkareita ovat puolestaan jo em. Fire Fire, sekä vimmainen The Desert of the Pain, jolla Makho saa puristettua asiansa lähemmäs timanttia. Päiden yläpuolelle kohoaa myös herkullisen painostava You Should Never Fall, jolla sähköinen bändi voisi rullata vieläkin rohkeammassa etunojassa.

Esikoinen on aina esikoinen, eivätkä Dimin parhaat kappaleet pääse oikeuksiinsa näin jaetussa maailmassa, mutta kuullun perusteella Immosen kannattaa jatkaa biisien tekemistä ja kokoonpanojen kehittelyä. Maailmassa ei ole koskaan liikaa hyviä rock-biisejä, eikä folkimmassakaan kamassa mitään vikaa ole.