Joonas Aleksi: Eilisen kasvot

Omakustanne

Hartiapankilla esikoisalbuminsa julkaissut Joonas Aleksi on niit� miehi�, jotka eiv�t v�ltt�m�tt� ole jatkuvasti ��ness�, mutta jotka huomaavat monia asioita. Tai silt� ainakin tilanne vaikuttaa, kun herran debyyttikiekkoa kuuntelee. Eilisen kasvot -levyn raidoilla artisti tutkii etenkin ns. normaalin arjen kuvioita, saumakohtia sek� runtattuja taitoksia, esitt�en joitain kysymyksi� ja tarjoten muutamia vastauksenkaltaisiakin.

Omien sanojensa mukaan Joonas Aleksi esitt�� indie-alternative folkkia, mik� t�ss� tapauksessa tarkoittaa sit�, ett� kaikki kappaleet ovat esitett�viss� mies & kitara -periaatteella. Ja tuota periaatetta k�ytt�en n�m� kudelmat ovat suurella todenn�k�isyydell� my�s syntyneet, vaikka levyn muutamalla raidalla menoon osallistuu ihan oikea b�ndi mit� rennoimmalla otteella. Kun l�hestymiskulma on n�in suora ja tinkim�t�n, kohdistuu huomio v�ist�m�tt� teksteihin, jotka ovat� niin. Nyt onkin sitten tulkinnanvaraa hiukan normaalia enemm�n.

N�iss� tarinoissa nurkat ovat t�ynn� varjoja, eik� maailman meno aina ole selitett�viss� suoraan ymm�rrett�vin rivein. Aleksi piirt�� tarinoitaan luonnosmaisin ja nopein vedoin, l�hentyen enemm�nkin runouden kuin rock-lyriikoiden maailmaa. Eli mit��n � tytt� tapaa pojan, lehdet karkaavat puista, ja kukkaset nauraneet ei� -tarinoita on turha odottaa. Ennemminkin Aleksi on rakentanut pienten hetkien mosaiikkeja, jotka voivat aueta useammalla tavalla, ja joiden ytimess� on � ainakin allekirjoittaneen mielest� � ennemminkin yksil�, joka on tavallaan aina jonkin idean heijastuma.

Se mik� voitetaan upeissa teksteiss�, annetaan kuitenkin harmillisesti takaisin musiikin puolella, sill� mielest�ni levyn ��nimaisema ja yleinen tunnelma ovat jo niin autereisia ja rentoja, ett� j�in kaipaamaan pient� ravistelua. Kuilu on jo mainio irtioton alku, mutta t�ll�kin raidalla sovitus j�tt�� sen viimeisen puristuksen tekem�tt�. Pid�n t�st� levyst�, mutta haluaisin pit�� siit� viel� huomattavasti enemm�n.