Alicia Keys: Here

RCA

Kuudennella albumillaan Alicia Keys on noussut viimeistään todellisten supertähtien luokkaan, joten nyt kun artisti voi tehdä mitä tahansa, hän on myös muuttanut tyyliään hienoisesti. Niinpä kuudennelta pitkäsoitolta ei löydy sellaista No Onen tai Girl on Firen kaltaista pankkiholvien räjäyttäjää, mutta albumina se on ehyempi kuin monet edeltäjänsä.

Kiekko on jaettu kuuteentoista raitaan, mutta kun mukana on intro, sekä viisi keskusteluraitaa, on lopullinen, todellinen, musiikkiannos kymmenen raidan ja hiukan päälle 41 minuutin mittainen. Aiemminkin eri tyylilajeja menestyksekkäästi yhdistellyt Keys ammentaa jälleen rhythm & bluesin, soulin, funkin, popin ja hip hopin maailmoista niitä toimiviksi havaittuja palasia. Uusina juonteina sen sijaan mukana ovat satunnaiset loikat jazzin puolelle, sekä selvästi suuremman aseman saanut gospel, joka ei kuulu niinkään teksteissä kuin itse musiikin voimassa. Tästä kaikesta Keys on muovannut New Yorkilta kuulostavan sekoitteen, jossa tuskainen tunnelmallisuus voi kohota Illusion of Blissin tasolle, Pawn it Allin syleillessä vanhempaa soulia, ja vinkataan siellä silmää vanhemmalle hip-hopillekin - tietysti. Päätöksenä kuultava Holy War on albumin vahvimpia osuuksia, enkä vierasta enää Kill Your Maman suoruuttakaan, vaikka raita aluksi hieman väärään paikkaan päätyneeltä tuntuikin. Erikoisversion kaksi bonus-biisiä on jätetty ihan aiheesta alkujaan rannalle, sillä Holy War on päätöksenä täydellinen, ja vaikka biisit hyvää perus-Keystä ovatkin, ne olisi vaikka kannattanut sijoittaa keskemmälle levyä, tai edes alkuperäisen päätöksen eteen.

Here olisi riisutumpana albumina luultavasti vahvempi, etenkin kun väliin tungetut – ja hyvin nopeasti täysin turhilta tuntuvat – keskusteluraidat rikkovat toistuvasti kuvan ja keskeyttävät musiikin virran töksähtelevästi. Jutustelujen tallentaminen on taatusti tuntunut tärkeältä, mutta onko niiden paikka albumille ripoteltuina? Etenkin kun keskustelujen aiheet hädin tuskin koskettavat lyriikoita.