Akseli Hiltunen: Pandemia � lauluja alamaista

Omakustanne

Akseli Hiltunen sotki puuroni pahemman kerran viime vuoden alussa ilmestyneell� Parafilia � lauluja ulkopuolelta -albumillaan. Kyseinen kiekko kun otti rakastamani kotimaisen outorockin k�sittelyyn, ja kaulitsi siit� lopulta l�hes kaiken hengen pois. Eik� ongelma ollut niink��n itse materiaalissa, kuin sen t�ysin rajattomassa mellastuksessa. Hiltunen joukkoineen korostaa, ett� vaikka johtoidea ja punainen lanka mahdollisesti puuttuivat, oli se kaiken tarkoituskin. Eli en siis vain ymm�rt�nyt artistia.

Kuinka ollakaan Pandemia, joka kuuleman mukaan muodostaa Parafilian kanssa trilogian kaksi ensimm�ist� osaa, on aavistuksen verran yhten�isempi ja linjakkaampi kokonaisuus kuin edelt�j�ns�. B�ndin leip�laji on edelleen YUP-henkinen rock, mutta kierrokset ovat tippuneet koneesta juuri sen verran, ett� kyydist� voi nauttia vapaammin. Tai ainakin itse huomaan suorastaan viihtyv�ni Pandemian ensimm�isen puoliskon parissa, sill� esimerkiksi Pala lihaa on todella mainio rock-siivu, eik� hitaasti vauhtiin p��sev�� ja sitten yll�tt�en luonnettaan vaihtavaa Tyyny� voi kuulla liikaa.

Monikaan asia ei ole sin�ll��n muuttunut dramaattisesti, mutta nyt sovitukset vain nostavat toistuvasti kappaleet sinne seuraavalle tasolle. Esimerkiksi nyrj�ht�nytt� Faith No Moren ja Sielun Veljien hybridi� muistuttava Pupuseni hypp�� kyll� ulos kuvasta ja suoraan silmille, mutta kahjo raita tekee sen omalla jakomielisell� tyylill��n hukkaamatta yhteytt� silti muuhun materiaaliin. Mik�li b�ndi jatkaa nousukiitoaan, tulee trilogian p��tt�v� pitk�soitto olemaan suomalaisen rockin merkkipaalu, kaikilla mittareilla mitattuna.