Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen

Nyt täällä aina joku kysyy, aina joku hosuu ja häärää/Ei oo missään mitään järkee, ei järjettömyydellä määrää. Jukka Nousiaisen toisen sooloalbumin kiireetön avausblues Synnyin syksyllä kiteyttää aika paljon koko levystä ja artistin mielenmaisemasta. Nousiainen on muutenkin kuin musiikillisesti 1970-luvun taiteilija: vallaton ja joka suuntaan pirskahteleva mutta samalla erittäin pohdiskeleva luonne, jolle teknologia ja vanhan hävittäminen ovat aiheita suruun.

Sieltä mietteliään ja seesteisen albumin syntytarinakin kumpuaa: Tampereen kaupunki päätti, että Tammelan kaupunginosan vaihtoehtokulttuurin tyyssija Keltainen talo puretaan. Nousiaiselta meni työhuone, mutta aineettomat vahingot olivat todennäköisesti pahempia. Keltainen talo oli kansalaisten olohuone, jossa varallisuus ei määrittänyt siellä vierailijan statusta. Samaa ajan hengen vastaisuutta ja huolta kulttuurin kuolemasta voi kuulla myös Nousiaisen albumilla: kun hän laulaa olevansa Lonely rider, ei välttämättä puhuta pelkästään keikkamatkoista.

Nousiainen ei kuitenkaan protestoi. Hän ei saarnaa ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuuden kadottamisesta, vaan laulaa sen tärkeydestä itselleen. Tavallaan kaupungin päättäjien nuijankopautus on antanut Nousiaiselle erinomaisen syyn henkilökohtaiseen albumiin paitsi työtilan fyysisellä romuttamisella myös sillä henkisellä arvolla, jota tämä päätös Nousiaisen silmissä edustaa. Kuten taiteilija levyn saatteessa toteaa, kotioloissa syntyi luonnollisesti hiljaisempaa musiikkia ja tämä saattaa olla vasta jonkinlainen aloitus tai osa 1 pidemmässä sarjassa.

Nimetön kakkossoolo poikkeaa sekä miehen debyytistä että hänen Räjäyttäjät-bändinsä keväällä julkaistusta Räjä elektrik millennium -albumista aika tavalla. Romanttinen kantri-iskelmä rullaa kauniilla melodioilla ja progevaikutteisilla tunnelmamuutoksilla vastustamattomasti. Mutta täysin päinvastaisesti kuin se mielikuva minkä edellinen lause antaa. Maltillinen ja harras levy osoittaa, että pysähtyneisyys voi olla tavattoman vaikuttava tunnelmanluoja. Albumi on soololevy myös kirjaimellisesti: mies on soittanut kaikki soittimet (kitarat, basso, rummut, banjo, piano, urut) itse.

Lonely rider jää kerrasta päähän, Manuaalit hukassa soi kuin Risto Ylihärsilän ja Neil Youngin äpärälapsi, Sataa taas ja Pitkää heinää saavat aa-aa-aa-aa-aattelemaan mukana. Sun kanssas mä lähden minne vaan on häpeilemättömän kaunis rakkauslaulu. Kohti kaukaista tähteä kohoaa juuri sinne tavoittelemiinsa korkeuksiin lähes kuiskauksen voimalla: Elämän tarkoitus on jatkaa elämää ja olla niin, että jotain jää kun on aika lähteä. Jatko-osaa odotellessa, rima on asetettu ylös.