Jack White: Acoustic Recordings 1998-2016

The White Stripesin ja The Raconteursin kautta soolouralle hypännyt Jack White laittaa kaikki kolme uravaiheensa pakettiin kokoelmalla. Hän ei tee sitä kuitenkaan kaikkein perinteisimmällä tavalla, sillä White pakkaa yhteen akustisia versioita 18 vuoden ajalta.

Yhteinen nimittäjä on siis Whiten rauhallisempi puoli, joskin aika messevää rokkia mies toisinaan tarjoilee ilman särökitaroitakin. Tavallaan tämä lähestymistapa on harhaanjohtava, ottaen huomioon että kokoelmat toimivat ainakin suoratoistopalveluiden ulkopuolisessa maailmassa edelleen hyvänä aloitusaskeleena artistin tuotantoon.

Jack Whiten musiikin kivijalkana kun on ennen kaikkea rujo blues. Siksi kansivihon johdantopuheen kirjoittaneen Greil Marcusin kymmenriviset virkkeet (lahjoittakaa nyt miehelle piste näppäimistöön jostain!) Son Housen merkityksestä voivat hämmentää. Acoustic Recordings 1998-2016 keskittyy folkiin ja kantriin, käyden toisinaan myös esimerkiksi The Beatlesin laulukirjoilla.

Vaikka päälinja noudattaa nimenomaan alkuperäisten versioiden läpikahlaamista, harvinaisuuksiakin on tupla-albumille pudoteltu. Näistä nousevat esiin 2010-luvun soolouran helmien vaihtoehtoiset akustiset versiot sekä The Raconteursin Carolina Drama-perheriitaballadin bluegrass-hurjastelu. Nämä ja hersyvä White Stripesin b-puoli Honey, We Can't Afford to Look This Cheap muistuttavat hienosti Jack Whitesta nimenomaan lauluntekijänä, sillä parhaimmillaan mies kirjoittaa hienoja tekstejä: We have to keep up appearances as long as we can/There's too much to lose, our social status, well, our ice machine, and our ceiling fan.

Tuplan ensimmäinen puoli on pyhitetty White Stripesin tuotannolle, mutta erityisesti toinen puolikas on täyttä rautaa, aiemmin julkaisemattomasta mainosbiisi Love is the Truthista Whiten viimeisimmän sooloalbumin akustisiin helmiin. Vaikka kyseessä on peräti 18 vuoden ajalta koottu tuplalevy, sen yhtenäisyys ei lakkaa hämmästyttämästä: White on onnistunut kiertämään koko uransa saman bluesperustan ympärillä, mutta samalla tiputellut siihen aina jotain uutta. White onkin ainoita sukupolvensa lauluntekijöitä, joista voisi povata mestariainesta ihan veteraani-ikään asti.