Furhat: Hapines

Omakustanne

Mikäli ihmettelette albumin nimeä, siinä ei ole kirjoitusvirhettä. Hapines on otsake Furhatin debyyttialbumille, industrialin painajaisten ja elektronisen musiikin varjoisamman puolen laitamilla viihtyvälle äänten kollaasille. Osuvia termejä etsittäessä ainakin dark ambient, kokeellinen industrial sekä ruosteinen synasynkkyys ovat mitä mainioimpia viittoja, mutta vain ohjeellisia sellaisia.

Äänten takaa löytyy yksi mies, jonka rakentama kaikuhuone on mielenkiintoinen, eikä lainkaan niin synkkä, kuin mitä pari ensimmäistä kuuntelukertaa antaa kenties ymmärtää. Hapines kun on kuluneista pinnoistaan ja patinoituneista rakenteistaan huolimatta samaan aikaan myös omanlaistaan toivoa antava. Tämä toivo kumpuaa siitä samasta mustavalkoisesta mielen pyörteestä kuin vaikkapa Eraserheadin kummallinen laulava nainen, jossain patterin takana, mutta mielellähän ei ole tunnetusti rajoja.

Hittibiisejä, tai edes jollain tavoin nopeammin tarttuvia hetkiä, kiekolta on turha odottaa, mutta ainakin kolmas raita (kappaleiden nimistä ei ole tietenkään mitään tietoa) on kliimaksikohdassaan jo lähes rockiksi luokiteltavaa materiaalia. Useimmiten lopputulos lähentelee kuitenkin industrial-noisen pörinää, jossa perinteiset kappalerakenteet ovat lentäneet laidan yli, eikä tarttumapintaa ole tarjolla nopeita reittejä halajaville. Eikä siinä mitään, sillä Furhat osaa pitää kiinnostuksen yllä useimmiten jopa silloin, kun aineosia ei ole kovinkaan paljona keitoksessa.

Hapines onkin omannäköisensä ja parhaimmillaan vahva albumi, mutta itse jäin kaipaamaan joko selvempiä ja mittavampia teemoja, tai sitten vielä rohkeampia irtiottoja perinteisestä pörinästä. Kokeellinen industrial on kulkenut pitkän matkan sitten 70-luvun päivien, joten pienelle lisärohkeudelle olisi jo tilausta.